Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Paikallisen tietokirjailijan Marko Erolan uusin teos kertoo Suomen suurimmasta taiderikosvyyhdistä: ”Kaikki lähti liikkeelle valkeakoskelaiselta huoltoasemalta”

Valkeakoskelainen viestintäpäällikkö ja tietokirjailija Marko Erola on yhdessä entisen taidekauppias Jouni Rannan kanssa julkaissut kesäkuussa uuden kirjan nimeltä Mieletön vilppi. Kyseessä on jatko-osa vuonna 2017 ilmestyneelle teokselle Vilpitön mieli, joka kertoo taideväärennösten myynnistä Suomessa. Uudessa teoksessa seikkaillaan myös Valkeakoskella. – Koko taiderikosvyyhdin huipennus lähti liikkeelle 90-luvun puolivälissä valkeakoskelaiselta huoltoasemalta, jossa taidemaalari Veli Sepältä tilattiin suuri määrä taideväärennöksiä, Erola paljastaa. Kirjasarja kertoo Suomen suurimmasta, vuosikymmeniä kestäneestä taiderikosvyyhdistä, johon liittyy yli kymmenen miljoonan euron rikoshyöty. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut tapauksesta kymmenen henkilöä eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Kirjan toinen tekijä Jouni Ranta on kärsinyt kahden vuoden vankeusrangaistuksen. Myös kirjoissa esiintyvä taideväärentäjä Veli Seppä on suorittanut vajaan kahden vuoden ehdollisen vankeuden. Jatko-osa yhdellä ehdolla Erola ei alun perin suunnitellut kirjoittavansa jatko-osaa. Vilpitön mieli -kirjan sekä kirjasta tehdyn näytelmän suuren suosion myötä kustantaja alkoi ehdotella toisen osan tekemistä. – Aluksi epäilytti, saisiko toiseen osaan tarpeeksi uutta tietoa niin, ettei se olisi liian toisteinen. Olin myös juuri aloittanut työt UPM:ssä, enkä halunnut käyttää kaikkea vapaa-aikaani kirjan kirjoittamiseen. Lopulta Erola taipui kirjoittamaan jatko-osan sillä ehdolla, että Veli Seppä olisi toisessa osassa isommassa roolissa. Päätöstään hän kertoo harmitelleensa monta kertaa projektin aikana. – Seppä on hyvin hankala haastateltava, minkä vuoksi jouduin etsimään valtavasti tietoa myös muuta kautta kuin haastattelemalla. Soitin Sepälle varmaan sata puhelua varmistaakseni tietoja. Vaikka Seppä osallistui toisen osan tekemiseen, hänen nimensä ei ole tekijöissä. Erolan mukaan tämä johtuu siitä, että taiteilijan panos kirjan tekemisessä ei ollut yhtä merkittävä kuin Rannan. Myös kustannussopimus Tammen kanssa oli ehditty jo tehdä, ennen kuin Sepän osallistuminen varmistui. Kirjan nimi Mieletön vilppi epäilytti aluksi Erolaa. Nimen hän keksi alun perin vitsinä teoksen työnimeksi, mutta se jäikin lopulliseen käyttöön, kun kustantaja innostui siitä. Nimi kuvastaa paitsi kahden teoksen yhteyttä, myös niiden eroavaisuuksia. – Kuten kannen värimaailmasta sekä kuvituksesta huomaa, on toinen osa ensimmäistä tummasävytteisempi. Taideteos on vaihtunut rahaan ja aseeseen. Ristiriitainen suhde kirjoittamiseen Erolan tie kirjailijaksi avautui ikään kuin vahingossa. Toisin kuin moni toimittaja, ei hän ikinä haaveillut kirjoittavansa kirjaa, ennen kuin niin lopulta kävi. Taloustoimittajana tunnetun Erolan mukaan kirjat ovat syntyneet osin sattumalta ja yleensä toisten pyynnöstä. Yhteensä hän on kirjoittanut 12 tietokirjaa, joista kaikki pyörivät tavalla tai toisella rahan ympärillä. Ensimmäisen teoksensa Pokerin käsikirja hän kirjoitti vuonna 2005. Taideväärennöksistä Erola innostui kirjoittamaan, kun häneen otettiin aiheeseen liittyen yhteyttä vuonna 2014. Hän sopi tapaamisen Jouni Rannan kanssa ja innostui tämän tarinoista niin, että halusi kertoa taideväärentäjistä koko kansalle. Erolalle projekti oli opettavainen, sillä ennen Vilpittömän mielen kirjoittamista hän ei tiennyt juuri mitään taidemaailmasta. Itse kirjoittamisesta Erola on montaa mieltä. – Minulla on ristiriitainen suhde kirjoittamiseen. Enimmäkseen se on ärsyttävää, yksinäistä puurtamista, mutta joskus tarina imaisee mukaansa niin voimakkaasti, että siihen uppoutuu täysin. Kun valmiin kirjan lopulta saa käteensä, tuntuu se aina kaiken vaivan arvoiselta. Ei enempää kirjoja luvassa Taloudellisesti kannattavaa tietokirjojen kirjoittaminen ei Erolan mukaan ole. Muutaman tuhannen kappaleen myynnistä, mikä on Suomessa hyvä myynti tietokirjoille, tienaa kirjailija vain parin kuukauden palkan. Kirjasarjan ensimmäistä teosta Vilpitön mieli myytiin eri muodoissaan arviolta 6000 kappaletta. – Kyllä tässä touhussa täytyy olla sellaista rakkaudesta lajiin -paloa, jotta tätä viitsii tehdä. Minulle kirjat ovat olleet harrastus. Valkeakoskella asuva Erola työskentelee Helsingissä, jonne hän matkustaa neljänä päivänä viikossa junalla. Uutta kirjaansa hän kirjoitti yleensä työpäivien päätteeksi kotimatkalla. – Kirjaa ei olisi varmaan syntynyt ollenkaan, tai ainakaan näin nopealla aikataululla, jos työmatkani ei olisi niin pitkä kuin se on. Vaikka Erola onkin tyytyväinen tähänastiseen uraansa kirjailijana, ei hänellä ole aikomusta kirjoittaa enempää kirjoja. – Nykyisessä työssäni on riittävästi hommaa yhdelle ihmiselle. Arvostan niin paljon vapaa-aikaani, että pitäisi tulla todella pakottava idea, jotta lähtisin enää työstämään uutta kirjaa. Kyllä tämä taitaa jäädä viimeiseksi. Syntynyt vuonna 1968. Yhteiskuntatieteiden maisteri. Työskentelee UPM:n viestintäpäällikkönä. Tehnyt aiemmin töitä toimittajana muun muassa Valkeakosken Sanomissa, Aamulehdessä ja Talouselämässä. Kirjoittaa Valkeakosken Sanomiin kolumneja, jotka julkaistaan joka toinen keskiviikko. Kirjoittanut 12 tietokirjaa. Perheeseen kuuluu vaimo Satu sekä 8- ja 5-vuotiaat tyttäret Elsa ja Emma. Asuu Valkeakosken Lintulassa. Harrastaa 400 metrin juoksua.