Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Aki Sirkesalon lauluihin perustuva musiikkinäytelmä ensi-iltaan Valkeakosken kaupunginteatterissa syksyllä – Korona sävyttää teatterilaisten harjoituksia

Ohjaaja Marko Itkosen olohuoneeseen on syntynyt askartelupiste, jossa hän tekee patsaita kesän pienoisnäytelmän lavastusta varten. Teatterinjohtaja Minna Kankaan kotona nuoret treenaavat tanssikuvioita tiukan paikan tullen vaikka pihalla räntäsateessa. Koronaepidemian vuoksi teatterilaiset ovat keksineet uusia tapoja harjoitella, koska porukka ei voi kohdata kasvotusten. Yhteinen toive on kirkas: viimeistään kesällä pitäisi päästä esiintymään ja yhteisharjoituksiin. Marko Itkonen valmistautuu jo kolmanteen kesäteatterikauteen Kauppilanmäen museoalueella. Teatteri-illat tuovat tuttuun tapaan ensi-iltaan kaksi Itkosen kirjoittamaa ja ohjaamaa pienoisnäytelmää. Yhteisensi-illan pitäisi olla 25. kesäkuuta. – Aloitimme harjoitukset vuoden vaihteessa ja oikeastaan olemme nyt siinä vaiheessa kuin pitäisikin olla. Kolmet harjoitukset olemme tähän mennessä pitäneet etänä Teamsin avulla niin, että näemme näytöltä toisemme. Olosuhteisiin nähden harjoitukset ovat sujuneet kivasti, mitä nyt joku yrittää luntata välillä vuorosanoja minulta salaa, Itkonen nauraa. Alkuun pääsy etäharjoituksissa on melkoista säätämistä, kun yhden jos toisenkin pinna kiristyy tekniikan tai esimerkiksi äänen kaiun takia. – Olosuhteiden pakosta on keskityttävä tekstiin ja syvennettävä sitä. Mitään näyttämöasemia, tuloja ja menoja, taukoja tai merkityksellisiä tuijotuksia on etäharjoituksissa aika mahdoton harjoitella. Haasteita tuo esimerkiksi viive, jonka takia näyttelijöiden on vaikea ottaa kiinni toisten repliikeistä. Viive on kuviteltava pois, Itkonen sanoo. Etäharjoitukset koskevat vain toista pienoisnäytelmää, Agatha Christie syytettynä murhasta , jossa on 6 näyttelijää. Monologinäytelmä Poissaoloja on harjoitustauolla. – Poissaoloja on ollut teknisesti valmis jo helmikuussa ja kaipaa lähinnä hienosäätöä ennen esityskauden alkua. Pia Vaittinen on tunnollinen tekemisissään ja hän voi jatkaa harjoittelua itsenäisesti, Itkonen sanoo. Näytelmien puvustus on jo tässä vaiheessa valmis, ja lavastuksestakin puuttuu vain muutamia esineitä. Niiden takia Itkosen olohuone on muuttunut askartelutilaksi. Pitääkö turvautua b-suunnitelmaan? Kun koronaepidemia alkoi rytinällä, se näkyi välittömästi lipunmyynnissä. Itkosen muistelee, että kriisin alkamisen jälkeen on myyty vain yksi lippu. Ennen sitä lippuja ostettiin kiitettävästi, ja 10 esityksestä kolme on myyty ennalta loppuun. Epävarmuutta ryhmälle tuo se, ettei vielä tiedetä, voidaanko ensi-ilta pitää suunnitelmien mukaan. – Meidän pitäisi päästä harjoittelemaan Kauppilanmäen työväentalolle toukokuun lopulla. Jos se ei vielä silloin ole mahdollista, on pakko turvautua b-suunnitelmaan ja siirtää esitykset elokuulle. Ensi-iltaan aikaa Valkeakosken kaupunginteatterin kevätkausi jäi koronaepidemian takia tyngäksi. Katse on jo ensi syksyssä ja uudessa musiikkinäytelmässä Lemmen jättiläinen , joka perustuu Aki Sirkesalon lauluihin. – Ehdimme pitää yhdet lukuharjoitukset, ja kohtausten harjoittelu näyttämöllä pitäisi aloittaa toukokuussa. Jos se ei onnistu, yritämme aloittaa heinäkuussa. Onneksi ensi-ilta on vasta lokakuussa, teatterinjohtaja Minna Kangas sanoo. Musiikkinäytelmän työryhmä jatkaa nyt harjoituksia kotioloissa musiikin ja tanssien osalta. Omia vuorosanojaan näyttelijät voivat opetella itsenäisesti käsikirjoituksesta. – Tukholmaan jumiutunut koreografi Juuli Välimaa on tehnyt Youtubeen videoita, joiden avulla voi opetella tanssikuvioita. Harri Salminen on tehnyt musiikkiin harjoittelutaustoja, jotka auttavat laulujen harjoittelussa, Kangas kertoo. Tässä vaiheessa suurimpana haasteena Minna Kangas pitää ryhmähengen luomista, kun yhteisiä tapaamisia ei ole. – Olen soitellut ihmisille ja yrittänyt pitää fiilistä yllä. Ryhmäläiset ovat ottaneet tilanteen hyvin, eikä kenelläkään tunnu olevan "ei tästä mitään" -tunnelmaa. – Ihmisillä on kova tarve päästä harjoittelemaan yhdessä. – Voihan olla, että odottelun jälkeen on entistä suurempi palo tehdä työtä yhdessä. Hengestä voi tulla todella tiivis, Kangas sanoo. Tilanteessa jotain hyvääkin Kaupunginteatterin kevätkausi jäi koronan takia tyngäksi. Miehen kylkiluu esitettiin viimeisen kerran 15. maaliskuuta, vaikka esityskalenterin mukaan näytökset olisivat jatkuneet vielä yli kuukauden. – Ikävintä oli se, että nuorten Koordinaatit -esitys ei ehtinyt edes ensi-iltaan, kun teatteri piti sulkea. Nuoret olivat Pyry Joen kanssa ideoineet ja valmistelleet Koordinaatteja . Työ oli niin hyvällä mallilla, ettei sitä missään nimessä voi jättää toteuttamatta. Syksyllä se nähdään pienellä näyttämöllä, mutta esityspäiviä ei vielä ole päätetty, Kangas sanoo. Hän muistuttaa, että teatterin lippumyymälä toimii normaalisti eli lippuja voi varata jo syksyn esityksiin. – On tässä tilanteessa ollut jotain hyvääkin. Nyt on ollut aikaa tehdä huolto- ja siivoustöitä teatterilla. Lamput on otettu alas puhdistettavaksi ja huollettavaksi, ja varastoja ja nurkkia siivotaan, kun talossa ei ole muuta toimintaa, Kangas sanoo.