Vain Reijo Heinonen vastusti Kuitu-takausta kaupunginvaltuustossa
- Kuitu Oy:n aikainen pääluottamusmies Seppo Viitanen iloitsi valtuuston myönteisestä takauspäätöksestä. Hän uskoi siihen alusta asti.
Ilman poliittisia tunnuksia Valkeakosken valtuustossa istuva Reijo Heinonen jäi ypöyksin esittäessään niin sanotun Kuitu-takauksen hylkäämistä maanantaina valtuustossa. Kukaan ei kannattanut Heinosen hylkäämisesitystä, joten se raukesi.
Niinpä kaupunginvaltuusto päätti äänestyksittä myöntää 1,2 miljoonan euron omavelkaisen takauksen Kuidun käynnistämistä järjestävälle yritykselle.
Sen sijaan aivan pulinoitta päätös ei syntynyt. Eniten keskustelua syntyi valtuutettujen jääviydestä. Osa jääveiksi itsensä katsoneista valtuutetuista ja varavaltuutetuista ilmoitti heti asian käsittelyn alussa jääviydestään, mutta joidenkin jääviysepäily piti valtuutettukollegoiden ottaa puheeksi. Jäävien listalla oli Kuitu-takausasiassa lopulta 8 nimeä.
Poikkeuksellista maanantain valtuustossa oli myös se, että peräti 11 valtuutettu oli ilmoittanut etukäteen esteestä, ja heidän paikoillaan istuivat varavaltuutetut.





Ei olisi kannattanut taata...
Ilmoita asiaton kommentti