Nyt se on varmaa: Kuitu käynnistyy!
- Kuidun tehdas palaa tuotantoon näillä näkymin vielä tämän vuoden aikana.
Kuitu Finland Oy:n konkurssipesän velkojainkokous hyväksyi tiistaina Neomarkka Oyj:n ostotarjouksen tehtaan tuotantotoiminnan jatkamisesta.
Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että Kuitu Finland Oy:n vuodenvaiheesta 2008–09 pysähdyksissä ollut toiminta jatkuu näillä näkymin vielä tämän vuoden aikana. Työtä on luvassa noin 200 ihmiselle.
Kuitu Finland Oy:n konkurssipesä on erityisen kiitollinen siitä, että tehtaasta ostotarjouksen jättänyt yritys on suomalainen, vakavarainen ja hyvämaineinen teollinen konserni.
Osapuolten on määrä allekirjoittaa lopulliset kauppakirjat vielä elokuun aikana.
Yhtiö palkkaa työntekijät näillä näkymin elokuun aikana. Aluksi on suunnitteilla tehdä 3-vuorotyötä, mutta myöhemmin siirrytään 5-vuorojärjestelmään.
Yhtiön palkat ovat olleet muun muassa nettikeskustelun aiheena. Tiistaina kerrottiin, että uusi Kuitu maksaa työntekijöilleen kemian alan työehtosopimuksen mukaisia palkkoja.
Ennen tositoimiin ryhtymistä lähiviikot tehtaalla pannaan paikkoja kuntoon muun muassa sähkö- ja viemärihuolloilla. Ympäristötalkoot aiotaan aloittaa nopeakasvuisten haapojen istuttamisella tehtaan alueelle.
Yrityskauppaa onnistuneesti sukkuloinut Rainer Häggblom vakuutti tiistaina VS:lle, että yhtiön vakuudet riittävät toiminnan turvaamiseen.





Haastattelut alkoivat sitten sähköpostitse,saas nähdä kuinka käy.
Ilmoita asiaton kommentti