Uutiset

Päivitetty 16.7.2010 13:17, julkaistu 16.7.2010 12:50

Sedu myisi osakkeensa eurolla

Kuva: Henry Rantaniemi
Jukka IgnatiusLähetä palautetta toimittajalle
Seppo Sedu Koskinen haluaa, että FC Haka jatkaa toimintaansa.

FC Haka Oy:n pääomistaja Seppo Sedu Koskinen haluaa, että Haka jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa. Koskinen on valmis jopa siihen, että hän myy omistansa FC Hakan osakkeet yhdellä eurolla. Ehtona on, että toimintaa jatkaa FC Haka ry.

Koskinen kertoo, että hän on pantannut omaisuuttaan 1,5 miljoonan euron arvosta, jotta hän on voinut maksaa Hakan laskuja sekä 200 000 euron pankkilainan. Kaiken kaikkiaan hän sanoo sijoittaneensa rahaa Hakaan 2,1 miljoonaa euroa.

– Haluan edelleen, että Haka jatkaa, mutta yksin en siihen enää pysty, hän toteaa.

Koskinen haluaa jatkossa, jos Haka jatkaa, keskittyä seuran varain- ja pelaajahankintaan.

– On meillä ensi kaudeksi jo sopimuksiakin 300 000 euron edestä.

FC Hakan tulevaisuuden kannalta ratkaiseva päivä on lauantai 24.7., jolloin osakkaiden kokouksen asettama työryhmä antaa esityksensä.

– Oman jatkon kannalta ratkaisevaa on, miten rahoitus hoituu loppuvuoden, mikä on pelaaja- ja velkojasopimustilanne sekä mikä on uuden toimivan hallituksen kokoonpano, Koskinen sanoo.



AVAINSANAT:

Kommentit (21)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.7.2010 12:06

Päävalmentaja käsittääkseni ei ole talousvastuussa
eli Oka mutta Sedu kyllä sitä on.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.7.2010 12:27

"Oka Huttunen ainakin arvostelee melkoisesti
Koskista hänen 2008 syksyllä tekemisistä
pelaajasopimuksista.
5-6 tonnia/kk sekä auto ja asunto...ei mikään ihme
että taantumassa pelimerkit loppuivat kun jalka
pallosta suomessa on kyse!"

Ja Oka oli itse niitä sopimuksia tekemässä. Toki Okan 80K vuodessa oli ihan hyvä korvaus sekin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.7.2010 08:12

Oka Huttunen ainakin arvostelee melkoisesti
Koskista hänen 2008 syksyllä tekemisistä
pelaajasopimuksista.
5-6 tonnia/kk sekä auto ja asunto...ei mikään ihme
että taantumassa pelimerkit loppuivat kun jalka
pallosta suomessa on kyse!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 19:08

Eipä nuo ulkopaikkakuntalaiset potkupallon
pelaajatkaan juuri yleisöä liikkeelle saa.
Ulkomaalaiset vielä vähemmän.
Mielummin sitä katselee naapurin poikein pelaamista
joka tapauksessa.
Tuota juoppokavereiden yhteyttä tähän en ymmärrä?
Tervemenoa Sedu ja kumppanit pääkaupunkiin takaisin
tai jopa Thaimaahan.Mitä pidemmälle sen parempi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 19:04

Suosittelen sinulle edellä mainitsemisiasi palvelujen käyttöä.
Ehkä sitten silmäsi avautuvat ja ajatuksesi
rupeaa edes vähän toimimaan realistisesti.
Eli siis Psykiatrille ja Alkoon, siittä se sinunkin
elämäsi alkaa toimimaan kun ei muuten "pelitä"!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 14:46

"Mutta kivahan se on tulla tänne pienelle
paikkakunnalle elvistelemään"

On se todella kauheata kun joku yrittää tehdä jotain pystyyn mätänevän paikkakunnan eteen.

Koskilaiset eivät ole ansainneet Hakaa eivätkä mitään muutakaan urheilujoukkuetta. Pääasia, että Alko ja mielenterveyspalvelut säilyvät paikkakunnalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 14:42

"Tuon edellisen mielenterveys ainakin pitäisi tutkia ja määrätä lääkitys."

Hyvä on, yhdytään sitten vallitseviin mielipiteisiin. Eli ajetaan Sedu nopeasti pois kaupungista ja pelataan sitten tulevaisuudessa IV divisioonassa omilla junioreilla. On se koskilaisista jännää seurata, miten naapurin tai ryyppykavereiden pojat pärjäävät esimerkiksi kivenkovaa Iittalan Palloa tai suurta ja mahtavaa Sääksjärven Loisketta vastaan. On suorastaan niin pakahduttavan jännää, että jätän suosiolla pelien seuraamisen minua fiksummille koskilaisille, jotka ymmärtävät, että sosiaalipalloilulla sitä kaupungin imagoa viedäänkin eteenpäin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 12:35

Tuon edellisen mielenterveys ainakin pitäisi tutkia
ja määrätä lääkitys.
On se kumma ettei eräistä saa kirjoittaa mitään negatiivista.Henkilöistä tai yrityksistä!
Sedusta jos vähänkin totuutksia viestittelee niin
johan on eräät suut ruskeania, kielen lisäksi,itkemässä ja haukkumassa junteiksi.
Menkää sinne stadiin ja pysykää siellä "sedu
petterit" ja muut lakeijat!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 10:37

Tämäkin palsta näyttää luisuneen mielenterveysongelmaisten foorumiksi.

Mistä johtuu "koskilaisten" viha Hakaa ja "Sedua" kohtaan? Rupea "Sedu" järjestämään Koskiin vaikkapa ydinjätteen loppusijoituskeskusta, se olisi sopiva tulevaisuuden skenaario koskilaisjunteille. Ja lisäksi imagollisestikin sopiva ja kannattava bisnes Valkeakosken kaltaiselle kuolevalle junttilalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2010 10:01

"Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että Hakalla menisi nyt paljon paremmin, jos Koskinen ei olisi diktaattorina tullut sotkemaan kaikkia kuvioita uusiksi. Viime kauden menestys olisi ollut ihan toista luokkaa, jos Huttunen ja Popovitch ei olisi saanut potkuja. Huttusella oli käsitystä keitä pelaajia kannattaa hankkia ja keitä ei nimenomaa kannata hankkia penkkiä ja rahaa kuluttamaan. Parempi viime kauden menestys olisi poikinut taloudellisestikin paremmat lähtökohdat tähän kauteen."

Miten viime kaudella olisi saavutettu parempi menestys A-junnuilla ja divaripelaajilla? Huttunen oli liian kallis Hakaan, vaikka hyvä valmentaja onkin ja Tsaari ei suostunut pudottamaan palkkaannsa 60 -> 45 tonniin.

Sitä voi tietysti miettiä, olisi pitänyt jo viime kaudella mennä vaan rohkeasti divariin ja säästää se miljoona tuleviin vuosiin, mutta nyt mentiin näin.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 5 5 240

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 7 1 192

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 6 1 165

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 9 0 137

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 102

  6. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 4 0 98

  7. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 76

  8. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 8 4 66

  9. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 59

  10. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 8 2 58

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot