Uutiset

Päivitetty 6.7.2010 10:50, julkaistu 5.7.2010 18:53

Kuidun käynnistyminen varmistui

Kuva: Henry Rantaniemi
Jukka IgnatiusLähetä palautetta toimittajalle
Tuotantojohtaja Juha Isoherranen (oik) ja pääluottamusmies Seppo Viitanen ovat valmiit siihen, että Kuidun tuotanto käynnistyy mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Neomarkka Oyj jatkaa Kuitu Finland Oy:n toimintaa Valkeakoskella. Konkurssipesä ja ostaja allekirjoittivat aiesopimuksen kaupasta maanantai-iltana.

Sopimus takaa, että Kuidun tuotanto käynnistyy. Viimeinen varmistus asialle saadaan, kun konkurssipesän velkojain kokous hyväksyy sopimuksen kokouksessaan elokuun 3. päivä.

Valkeakosken kaupunginjohtajan Markku Auvisen mukaan Kuidun käynnistyminen on erinomainen asia.

– Niin moni ihminen on tehnyt tämän asian eteen hirvittävästi töitä, että tämä on loistava asia Valkeakosken ja koko valtakunnan kannalta, Auvinen sanoo.

Kauppaa keskeisessä roolissa neuvottelemassa ollut Vision Hunters Oy:n toimitusjohtaja Rainer Häggblom sanoo, että neuvottelut sujuivat koko ajan hyvässä hengessä niin, että tuotanto saadaan käyntiin.

– Toivottavasti nyt löytyy hyviä ihmisiä tarpeellinen määrä töihin, hän toteaa.

Kuitu Finland Oy asetettiin konkurssiin puolitoista vuotta sitten joulukuussa. Työttömäksi jäi tuolloin 330 henkilöä. Kun tuotanto syksyllä käynnistyy, luvassa on töitä noin 200 henkilölle.



AVAINSANAT:

Kommentit (25)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)11.7.2010 14:55

Juuri näin.Ei vielä kannata hihkua onnesta.
Kauppahan ratkeaa aikaisintaan 3.8.2010
Vielä ehtii kiinalaiset väliin sössimään jos oikein
huonosti käy.
Jää työlistäminen ja työpaikat tulematta.
Taitaa muutenkin olla niin että ns. vakituisia työpaikkoja tulee vähän ja suurin osa on
määräaikaisia ja vuokratyövoimaa?
Ainakin kaikki merkit siihen ovat olemassa.
Ulkopuolinen firma rekrytoi väkeä....niin kuin ei
Isoherranen,Viitanen ja kumppanit sitä osaisi tehdä?Heillähän on jo valmiit listatkin olemassa
ketä otetaan töihin ja ketä ei.
Kuten myös osastojen vielä konkurssipesän
palveluksessa olevillakin pomoilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.7.2010 11:32

Tuo otsikko on muuten väärin, jälleen kerran.
Ei aiesopimus vielä takaa Kuidun käynnistymistä.
Se käynnistyminen ratkeaa vasta 3. elokuuta 2010.
NYT VIELÄ JÄITÄ HATTUUN,varsinkin kun on helteet!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.7.2010 22:10

Juurihan niistä keskustelet ihan julkisesti.
Mikä se ympristökatastrofi on? Kerro lisää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.7.2010 21:31

Valkeakosken Sanomien tiedotus politiikka on ollut kuin suoraan 1980-luvun Neuvostoliitosta tai Pohjois-Koreasta. Toisaalla julistetaan ilosanomaa työläisille avautuvasta tehtaasta ja toisaalla taas vaietaan kuoliaaksi käynnisteillä olevasta ympäristökatastrofista. Tiedän, että toimittajien joukossa on ympäristötietoisia ihmisiä, mutta ilmeisesti päätoimittaja on laittanut kaikki ruotuun ja vain tietynlainen tiedottaminen on sallittua.

Uskon, että kaikki ympäristöstä huolissaan olevat ihmiset ovat työpaikkojen tärkeydestä yhtä mieltä. Se, millä hinnalla niitä hankitaan, onkin sitten se mikä meitä tässä erottaa. Nyt näyttäisi siltä, että Kuidun puolustajat ovat suurin piirtein samalla moraalisella tasolla Neuvostoliittolaisten ja Kiinalaisten kanssa. Elintasoa hinnalla millä hyvänsä.
Elämmekö tosiaan 2010-luvulla, jossa vaikeista aiheista ei voi keskustella?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.7.2010 17:23

Vaihtoehtoja niille muutamille Kuidun mahdollisesta lähdöstä kiukutteleville:
1. Maksakaa elanto noin parillesadalle koskilaiselle perheineen jos Kuitu ei käynnisty.
2. Valkeakoskella on kaksi apteekkia ja niissä myydään Buranaa.
3. Muuttakaa pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.7.2010 13:41

On se jännä, ettei Valkeakosken Sanomat julkaise lehdessään YHTÄÄN negatiivista kommenttia Kuidun käynnistymisestä - saati totuuksia sen saastuttamisesta. Onko oikein, että lehti manipuloi yleistä mielipidettä, vaikka näinkin pieni kuin VS?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.7.2010 12:16

Jussiteen sanavalinnat sopivat näköjään tälle kuitulaiselle erittäin hyvin. Kiroilu ja toisinajattelevien törkeä haukkuminen näyttää olevan tyylisi.

Onneksi sain taloni Ulvajaniemestä myytyä ennen tämän mahdollisen käynnistymisen alkua. Myin talon puhtaalla ilmalla ja hiljaisuudella. (hah-hah) Kohta kammottava meteli ja paskanhaju taas leviää Ulvajanniemeen ja kauemmaksi Pälkäneelle saakka.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.7.2010 22:38

Ajattelin etten kirjoita enään mitään koska nyt näyttää siltä että Kuitu käynnistyy ja kirjoitukset
siltä osin ovat tiensä päässä.
Ei tarvitse toivoa,luoda positiivista ajattelua,
provosoida eikä mitään muutakaan.
Olen todella mielissäni kun ja jos tehdas käynnistyy vaikka en itse saisikaan enkä voisikaan
sieltä työtä saada.
Olen onnellinen niiden 200 puolesta joka tapauksessa plus alihankkijat etc.!
Vituttamaan rupeaa vaan jälleen tuo pessimismi ja
ruikuttaminen saasteista.Anteeksi karkea ilmaisu.
Ottakaa huomioon että jos rikkihiiletön valmistus
alkaa jossain vaiheessa niin saasteiden määrä
niin ilmaan kuin muutenkin vähenee.
Siihen kyllä mennee 2-3 vuotta ennen kuin
rikkihiiletön tuotanto on mahdollista?
Mahtaa siinä viherpiipertäjät olla naama
norsun vitulla.Anteeksi jälleen brutaali ilmaisu.
Koittakaa nyt te pessimistit ja vihervittuilijat
(anteeksi jälleen) miettiä ydinsaasteita ja muita olennaisia, omia kansanedustajianne ja muita tärkeämpiä asioita ja antakaa ihmisten nauttia
työstä ja työn ansioista.
Nyt en enään tänne kirjoita....paitsi jos Kuitu
ei lähde käyntiin.Mitä kyllä epäilen.T:Jussitee :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.7.2010 20:48

Ympäristön pilaaminen ja ihmisten terveys on siis naurettavan epäolennaista. Ja kaiken lisäksi lähes ilmaistakin vielä kun ei tarvitse maksaa kuin ympäristölupa.

Siinä vaiheessa kun saa itse tai vielä pahempaa, että lapset saavat pilatusta ilmasta vaikka astman, niin ei enää naurata vaan sitten voikin hakeutua sairaseläkkeelle.

Ja kohtahan taitaa loppua Kuitulaisilta jo ansiosidonnaiset työttömyyskorvauksetkin niin täytyyhän sitä töihin päästä.

Se on kyllä totta, että töitä tarvitaan ja jotain tuotantoa, koska toisillemme myymällä ruokaa ja palveluja emme tule toimeen. Ei Kuitu ole ainoa vaihtoehto maailmassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.7.2010 20:11

Jokainen lässyttäjä voi lukea alemman tekstin ja miettiä näitä asioita ennen kuin kirjoittaa yhtään mitään mihinkään.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Kunnon juttu antoi voimaa ja liikkuvuutta

    KUNNON JUTTU 7.11. 12:25 6 0 3

  2. Sedu myisi osakkeensa eurolla

    UUTISET 16.7. 12:50 115 21 2

  3. Kuidun tehtaalle hakuryntäys

    UUTISET 13.7. 15:46 151 17 2

  4. Apialla tänä talvena ensi kertaa oikeaan avantoon

    URHEILU 1.1. 18:17 9 0 1

  5. Sami Juvonen piiskasi pisteen

    URHEILU 28.1. 23:07 78 0 1

  6. Hierontapalvelut samasta paikasta

    18.5. 16:13 12 0 1

  7. Noora tallensi Voipaalan maisemat

    IHMISET 24.7. 15:24 43 0 1

  8. Hämeen piirin mestaruushiihtojen tulospörssi

    URHEILU 15.2. 21:52 49 0 1

  9. Äänestysaikaa on vielä pari päivää

    AJANKOHTA 12.9. 13:13 8 0 1

  10. Perheneuvola saanut tänä vuonna jo 170 uutta asiakasta

    UUTISET 21.11. 13:22 27 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot