Kuidun pääluotto toiveikas
- Kuidulla tiistaina pidetty kokous olikin vasta välietappi. Ilmaan jäi toivo.
Kuitu Finland Oy:n pääluottamusmies Seppo Viitanen harmittelee sitä, että päätös Kuitu-kaupasta siirtyi edelleen elokuulle.
Pääluotto jaksaa olla toiveikas. Mikä on tärkeää, on se, että neuvotteluja ei suinkaan ole katkaistu.
– Se on ydinsanoma. Seuraava päätöksentekopaikka on 3. elokuuta.
Viitanen odottaa myönteistä lopputulosta eli tehtaan uutta käynnistymistä.
– Siitä en ole antanut periksi tuumaakaan.
Luottamuksen kuulee miehen äänestä puhelimessa.
Viitanen toteaa, että neuvotteluprosessi on ollut pitkä, mutta asiakin vaikea. Jos kuvaa kauppaa eteenpäin puskevaksi junaksi, on juna edelleen hänen mukaansa pääraiteella.



Kas kun muuten tämän jutun ohessa ei ole kuvaa
Viitasesta,pääluotosta?
Kun niin monen muun jutun yhteydessä hän on esillä
joko Juha Isoherrasen kanssa tai yksin.
Yleensä Isoherrasen kanssa.
Ja juttuun liittyen sen verran että kyllä nyt
todella vaikuttaa siltä että tehdas käynnistyy.
Mikäli Neonmarkka sen saa haltuunsa, eivätkä kiinalaiset.Silloin se on tehtaan loppu jos nämä
idän ihmeet maksavat euronkin enemmän!
Ilmoita asiaton kommentti