Valkeakoski otti lainaa
Taantuma ei heikentänyt kuntien viime vuoden tilinpäätöksiä niin paljon kuin pelättiin. Suurin osa kunnista selviytyi viime vuodesta itse asiassa melko hyvin.
Pirkanmaalla 16 kuntaa 24:stä teki ylijäämäisen tuloksen viime tilikaudella. Ylijäämäisten kuntien määrä väheni vain yhdellä edellisvuodesta.
Erityisen hyvin menestyivät Pirkanmaan keskikokoiset kunnat. Korkein asukasmäärään suhteutettu ylijäämä oli Pälkäneellä. Myös Parkano ja Orivesi pärjäsivät hyvin.
Tilikausi oli tappiollinen kahdeksalle kunnalle. Heikoimmin menestyivät Kuhmalahti ja Ruovesi.
Kuntien lainakanta kasvoi voimakkaasti sekä Pirkanmaalla että koko maassa viime vuonna. Pirkanmaalla suhteellinen kasvu oli keskimääräistä suurempi. Kuntien lainakantojen erot ovat huomattavia.
Pienin lainan määrä oli Virroilla ja korkein Vesilahdella sekä Ylöjärvellä. Asukasmäärään suhteutettu lainakanta kutistui yhdeksässä kunnassa, joista euroissa eniten Pirkkalassa ja Sastamalassa.
Lainakanta puolestaan kasvoi 15 kunnassa, joista euromääräisesti eniten Valkeakoskella ja Hämeenkyrössä. Myös Nokialla, Punkalaitumella ja Tampereella lainamäärä lisääntyi suuresti.



"Voisiko joku kertoa miksi Valkeakoski ei houkuttele ihmisiä loma-asukkaiksi kaavoittamalla ja myymällä rantatontteja? Tämä olisi otollista kunnan kasvatusta ja ihmisten houkuttelua. Tidedän, että asiaa ihmettelee moni."
Rannoilla asuu oravia.
Ilmoita asiaton kommentti