Uutiset

Päivitetty 12.3.2010 15:46, julkaistu 12.3.2010 15:10

Lamicanilla menee jo paremmin

Kuva: Henry Rantaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Valoa näkyy. Harri Laakso ja Harri Pyykölä asensivat perjantaina nestepakkauskonetta Lamicanilla Valkeakoskella.

Valkeakoskelaisen Lamican Oy:n tuotantojohtaja Jari Huotarisen äänessä on jo iloisempi vire.

– Se on totta, että parhaillaankin etsimme töihin ostajaa ja hiljattain tarvitsimme uuden automaatioinsinöörin. Kyllä näistä kaikista merkeistä voi vetää sen johtopäätöksen, että parempaan ollaan menossa, hän sanoo.

Lamicanilla on ollut lamassa pyristelemistä niin kuin muillakin. Huotarisen mukaan pian voidaan kuitenkin kutsua viimeisetkin lomautetut töihin. Hän nimittää nykytilannetta ”pieneksi elpymiseksi”.

Aseptisia nestepakkauslaitteita ja materiaaleja valmistava Lamican myy tuotteitaan kansainvälisille meijereille ja mehutehtaille. Sen kaksi osastoa työllistää Valkeakoskella jo noin 55 ihmistä.

Kasvu on ollut lupaavaa, sillä syksyllä kolme vuotta sitten puhuttiin 30 työntekijästä.

Lamican on onnenpekka siinä mielessä, että sen markkinat ovat Aasiassa, jossa taantumasta on jo lähdetty nousuun.

– Aasian markkinoille menisi nyt koneita enemmän kuin ehdimme valmistaa. Pystymme toimittamaan tänä vuonna 8-10 konetta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 30

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 10

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 45

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 72

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 60

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 74

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 70

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 933

  5. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  8. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  9. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  10. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  7. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  9. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 6343

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  9. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  10. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 4 5 229

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 7 1 185

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 5 1 157

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 9 0 132

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 97

  6. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 4 0 93

  7. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 76

  8. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 7 4 55

  9. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 6 0 54

  10. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 51

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot