Uutiset

Päivitetty 9.3.2010 09:14, julkaistu 9.3.2010 09:00

Valkeakoski saa uudet hoitajansa

Kuva: Henry Rantaniemi
Olli KoikkalainenLähetä palautetta toimittajalle
Uusista hoitajan vakansseista ainakin kuusi tulee Valkeakosken vanhainkoteihin.

Valkeakosken valtuusto ei lähtenyt maanantain kokouksessaan muuttamaan kaupunginhallituksen viikko sitten tekemää esitystä Valkeakosken hoitajavajeen paikkaamisesta.

Kaupunginhallituksen jäsen Heikki Tyvi (kok) korosti puheessaan, että tarkalleen 434 250 euron lisämääräraha hoitajien palkkaamiseen on niin huomattava summa, että sen vastapainoksi on kehitettävä nopeasti tehostettua palveluasumista.

– Olemme kasvattaneet tämän vuoden budjettia kolmessa kuukaudessa noin miljoonalla eurolla. Tänään teimme huomattavan suuren arvoratkaisun, joka ei ollut helppo kokoomukselle, sillä siitä syntyvät menot on myös pystyttävä kattamaan.

Noin 18 uuden hoitajan palkkaamisen mahdollistavasta lisämäärärahasta jouduttiin lopulta äänestämään. Vasemmistoliiton Kai Muukkonen esitti puoluetoverinsa Harri Asikaisen kannattamana, että lisärahaa myönnettäisiin saman tien noin 560 000 euroa.

Valtuusto hylkäsi esityksen äänin 36–7. Viiden vasemmistoliittolaisen lisäksi suuremman lisämäärärahan kannalla olivat kristillisdemokraattien valtuutetut.



AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)9.3.2010 15:51

jussitee kirjoitti: Niin, aluehallintovirastohan vaati 21,5 hoitajavakanssia eli siihen nähden tämä
päätös ei vielä riitä.
Vielä on vajetta ja onko nämä määräaikaistyösuhteetkaan ihan perusteltuja?
Mutta suunta on joka tapauksessa oikea ja helpottaa hoitajien kuormitusta kuin
potilaitakin eri tahoilla. :)

Älkää nyt vaan Koskin poliitikot luulko olevanne mitään laupiaita samarialaisia,
olette olleet asian suhteen jo pitkän aikaa pakkohoitamisen ikeen alla.
Hyvä aluehallintovirasto ja tiukkaa valvontaa edelleenkin!

Ilmoita asiaton kommentti

jussitee9.3.2010 12:59

Lainaus artikkelista: Valkeakosken valtuusto ei lähtenyt maanantain kokouksessaan muuttamaan kaupunginhallituksen viikko sitten tekemää esitystä Valkeakosken hoitajavajeen paikkaamisesta. Heikki Tyvi (kok)...

Niin, aluehallintovirastohan vaati 21,5 hoitajavakanssia eli siihen nähden tämä
päätös ei vielä riitä.
Vielä on vajetta ja onko nämä määräaikaistyösuhteetkaan ihan perusteltuja?
Mutta suunta on joka tapauksessa oikea ja helpottaa hoitajien kuormitusta kuin
potilaitakin eri tahoilla. :)

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 30

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 10

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 45

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 72

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 60

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 74

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 70

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 933

  5. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  8. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  9. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  10. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  7. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  9. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 6343

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  10. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 4 5 229

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 7 1 185

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 5 1 157

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 9 0 132

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 97

  6. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 4 0 93

  7. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 76

  8. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 7 4 55

  9. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 6 0 54

  10. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 51

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot