Haka haki hiihtovoimaa Kolin rinteiltä
- Kolin laskettelurinteet tarjoavat hyvät puitteet pitkille sauvarinneharjoituksille. Kuvassa Tomi-Pekka Riihivuori (vas.), Harri Niemi, Tuomas Saksa, Satu Heikkilä (takana), Juha-Matti Mikkolainen.
Valkeakosken Hakan hiihtäjien kesän päätösleiri järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kolilla, 25.-29. elokuuta. Kesän ensimmäinen Kolin leiri oli onnistunut kaikilta erittäin hyvin, ja syyskauden aloitusleirinäkin toiminut toinen Kolin leiri antoi hyvän mahdollisuuden kartoittaa omaa kuntoa muihin hakalaisiin verrattuna.
Hakalaisista leirille osallistui seitsemän hengen ryhmä. Vetovastuun harjoittelusta ottanut Tomi-Pekka Riihivuori toimi myös nyt leirin vastuuhenkilönä. Nuorimman osallistujan viittaa kantoi tällä kertaa Hakan Tuomas Saksa.
Kuumaan kesään tottuneelle Kolin alle 10-asteinen ilma tarjosi miellyttävän raikkaat harjoitusolot. Leirin tehoharjoitukset osoittautuivat inhimillisemmiksi toteuttaa tässä lämpötilassa.
Viisipäiväinen leiri sisälsi kaksi erittäin kovaa tehoharjoitusta. Toinen harjoituksista tehtiin Kolin laskettelurinnettä ylös juosten. Harjoitus sisälsi yhteensä 9 kolmen minuutin rutistusta, joiden välillä palautusta oli yksi minuutti. Jälkimmäinen harjoitus puolestaan tehtiin rullahiihtäen Kolin päälle yhteensä viisi kertaa.
Harjoitusmaastojen vaativuuden lisäksi yhteisleireillä harjoituskavereiden läsnäolo tehostaa harjoittelua. Kaikki leirille osallistuneet harjoittelivat mahdollisimman paljon yhdessä. Uskon varsinkin leirin nuorimpien hyötyvän tästä runsaasti. Tässä Haka on aina ollut hiihtoseurana edelläkävijä, ja toivottavasti tulee myös jatkossa sitä olemaan.


