Urheilu

Päivitetty 24.8.2010 11:16, julkaistu 24.8.2010 10:42

Timi Lahti loppukaudeksi Hakaan

Kuva: Henry Rantaniemi
Jukka MalmLähetä palautetta toimittajalle
Hakan numero 6, Timi Lahti.

Urallaan 15 poikien maaottelua Suomen paidassa pelannut 20-vuotias keskuspuolustaja Timi Lahti on tehnyt Hakan kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

Jyväskyläläisen jalkapallokoulun kasvatti pelasi kolmen vuoden ajan Italiassa Padovan organisaatiossa.

– Huonosti menneiden MM-kisojen jälkeen nuorten ulkomaalaisten pelaajien on ollut Italiassa vaikea päästä kentälle. Tavoitteenani on palata vielä Italiaan, mutta nyt tarvitsen peliaikaa, Lahti toteaa.

Lahti on valkeakoskelaisille tuttu pelaaja kolmen vuoden takaa, jolloin hän harjoitteli Hakan mukana pari kuukautta ennen siirtymistään saapasmaahan. Peliaikaa edustusjoukkueessa ei silloin vielä tullut, mutta liigaympyröitä Lahti haisteli vaihtopenkiltä kahden ottelun ajan.

– Oli selvä asia, että otin Hakaan ensimmäisenä yhteyttä, kun tein päätöksen palata Suomeen, Lahti kertoo.

Lahdella on mahdollisuus liigadebyyttiin jo ensi maanantaina, kun valkeakoskelaiset matkaavat MYPA:n vieraaksi Kouvolaan.

– Syksy on minulle hyvä haaste. Tavoitteena on saada liigassa peliaikaa ja pystyä omalla panoksella auttamaan Hakaa taistelussa liigapaikasta.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.8.2010 14:30

Mikkikselle vähän punttitreeniä ennen miesten pelejä. Ei kannata rikkoa itseään liian aikasin. Mielenkiintoinen kaveri tuo Lahti, vahvistaa Hakaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.8.2010 14:29

divaristakin saa kokeneita maalitykkejä ja puolustajia. Oseit ja komorat ihan turhia pelaajia...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.8.2010 14:14

"olishan meillä ollu latosaaren mikkis puolustukseen. maalitykkiä ja pelintekijää haka tarvitsee."

Samaa mieltä! Räväkkä pelintekijä ainakin tarvitaan, että saadaan Inna, Kibe, Jaska ja Komora kunnolla vauhtiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.8.2010 11:38

olishan meillä ollu latosaaren mikkis puolustukseen. maalitykkiä ja pelintekijää haka tarvitsee.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Kunnon juttu antoi voimaa ja liikkuvuutta

    KUNNON JUTTU 7.11. 12:25 6 0 3

  2. Noora tallensi Voipaalan maisemat

    IHMISET 24.7. 15:24 43 0 1

  3. Hämeen piirin mestaruushiihtojen tulospörssi

    URHEILU 15.2. 21:52 49 0 1

  4. Sedu myisi osakkeensa eurolla

    UUTISET 16.7. 12:50 115 21 1

  5. Kuidun tehtaalle hakuryntäys

    UUTISET 13.7. 15:46 151 17 1

  6. Perheneuvola saanut tänä vuonna jo 170 uutta asiakasta

    UUTISET 21.11. 13:22 27 0 1

  7. Sylttytehdas löytyi Sointulan suunnalta

    UUTISET 16.2. 12:19 34 8 1

  8. "Vanhemmat tarvitsevat omaa lomaa"

    IHMISET 8.6. 14:32 53 0 1

  9. Korhonen, Mäkitalo ja Hynynen valkopaitoihin

    JALKAPALLO 6.11. 15:59 26 0 1

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 63 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot