Urheilu

Päivitetty 22.8.2010 17:30, julkaistu 22.8.2010 16:14

Valkeakoskella pirteät SM-soudut

Kuva: Mika Seppänen
Janne HietanummiLähetä palautetta toimittajalle
Lotilanjärvi osoitti taas pätevyytensä kisanäyttämönä.

Valkeakosken souduissa kisattiin lauantaina Soutuliigan ja kansallisen regatan lähdöissä. Sunnuntaina päähuomio kohdistui SM-lähtöihin. Etenkin sunnuntaina soudettiin reippaaseen myötätuuleen. Liekö Suomen soutukin myötätuulessa, sillä osallistujamäärät nousivat edellisistä kausista huomattavasti ja erityisesti nuorimpien tyttöjuniorien kasvanut määrä oli ilahduttavaa.

Lauantain juniorilähdöissä Jämsänjoen Soutuveikot ja Takon Soutajat veivät merkittävän osan mitalisijoista. Vesiveikkojen Laura Koivula souti A-tytöissä hienosti toiseksi. Miesten yksikössä vahvin oli odotetusti Valkeakosken Vesiveikkojen Matti Jääskeläinen. Miesten pariairokaksikossa voitto meni Takon Soutajien Juho-Pekka ja Joonas Petäjäniemelle, Vesiveikkojen Matti Jääskeläinen ja Hannes Niemelä antoivat hyvän vastuksen.

Sunnuntai saatiin pirteästi käyntiin naisten perämiehettömällä nelosella. SM-kulta meni vain vajaalla sekunnilla Nesteen Soutajien joukkueelle. Naisten kahdeksikossa kultaa soutivat SMARK:n joukkue Sanna Stenin johdolla. Myös naisten pariaironelosissa kulta meni SMARK:n venekunnalle.

Miesten perämiehettömän nelosen kullan kuittasi Nesteen Soutajat. Sama miehistö voitti myös pariaironelosten kultaa ennen Takon Soutajia. Järjestäjäseura Valkeakosken Vesiveikkojen miehistö Matti Jääskeläinen - Eero Hirvijoki - Tuomas Hirvijoki - Hannes Niemelä otti kotiyleisön iloksi pronssia. Miesten kahdeksikossa Nesteen Soutajat olivat ykkösiä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Kunnon juttu antoi voimaa ja liikkuvuutta

    KUNNON JUTTU 7.11. 12:25 6 0 3

  2. Noora tallensi Voipaalan maisemat

    IHMISET 24.7. 15:24 43 0 1

  3. Hämeen piirin mestaruushiihtojen tulospörssi

    URHEILU 15.2. 21:52 49 0 1

  4. Sedu myisi osakkeensa eurolla

    UUTISET 16.7. 12:50 115 21 1

  5. Kuidun tehtaalle hakuryntäys

    UUTISET 13.7. 15:46 151 17 1

  6. Perheneuvola saanut tänä vuonna jo 170 uutta asiakasta

    UUTISET 21.11. 13:22 27 0 1

  7. Sylttytehdas löytyi Sointulan suunnalta

    UUTISET 16.2. 12:19 34 8 1

  8. "Vanhemmat tarvitsevat omaa lomaa"

    IHMISET 8.6. 14:32 53 0 1

  9. Korhonen, Mäkitalo ja Hynynen valkopaitoihin

    JALKAPALLO 6.11. 15:59 26 0 1

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 63 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot