Urheilu

Päivitetty 16.8.2010 21:08, julkaistu 16.8.2010 20:46

Hakalle arvokkaat pisteet paikallispelistä

Kuva: Olli Nykänen
Jukka MalmLähetä palautetta toimittajalle
Maalintekijä Xhevdet Gela onnittelujen kohteena

Lähes kaksi kuukautta ehti kulua Hakan edellisestä voitosta Veikkausliigassa. Ei siis ihme, että tunnelmat olivat valkopaitojen leirissä korkealla, kun Tampere United kaatui paikallispelissä 1-0.

Tunnelma oli Tehtaan kentällä kohdillaan, kun ensimmäisen kerran tällä kaudella lehtereillä oli yli 2000 katsojaa.

Ensimmäisellä puoliajalla yleisö sai nähdä kovaa taistelua, mutta vähän maalipaikkoja. TamU:sta lähimmäksi pääsi Aleksei Kangaskolkka, jolla Tomi Petrescun järjestämä tilaisuus tuli hieman liian nopeasti. Kangaskolkka tökkäsi pallon yli maalin.

Hakasta mahdollisuutensa sai Mikko Innanen hetki ennen taukovihellystä, mutta Innasen kierteinen kuti painui tolpan väärälle puolelle.

Toisella puoliajan alkuun Hakan Kalle Multanen kokeili Mikko Kavénin näppien pitävyyttä, mutta TamU-kippari torjui kovan kudin kulmaksi. Myös toisessa päässä nähtiin pian venymistä, Saku Pesonen ehti kahdestikin Kangaskolkan uhittelujen tielle.

Ottelun ratkaisu tuli 77. minuutilla. Hakan Mohamed Koroma eteni rangaistusalueella ja Antti Ojanperä törkkäsi valkopaidan nurin. Pallo pilkulle ja Xhevdet Gela pallon taakse.

– Multasen Kalle oli määrätty rankkarin vetäjäksi, mutta hän oli vaihdossa. Otin vastuun ja sinne upposi. Kyllä maistui ensimmäinen liigamaali makealle, Gela hehkutti.

TamU haki ahnaasti tasoitusta, mutta lähimmäksi maalia pääsi Hakan Innanen. Laituri oli loppuhetkillä nokikkain Kavénin kanssa. Kuti meni hieman yli.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.8.2010 08:07

Missä on ihmistyhmistä kiihottunut Juhani Vallin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.8.2010 14:41

Hakan pelissä oli erinomaista koko joukkueen taisteluasenne, periksi ei annettu ja ansaittu voitto tuli. Tekemistä Risulla kyllä riittää pelikuvioiden hiomiseksi, mutta suunta on nyt oikea. Tulevaisuutta ajatellen, taitaa Risulle olla varsinainen "valmentajan korkeakoulu" tämä vuosi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.8.2010 13:43

Pitkästi aikaa ihan hyvä peli. Syötötkin löysivät perille ja kaivattu maalikin tuli - kyllä se tästä!

Todennäköisesti katsottu eri peliä! Hakan voitto oli tosi hieno juttu, mutta peli oli kaukana hyvästä. Itseluottamusta voitto varmasti kasvatti ja sen myötä yleensä rohkeutta tulee lisää. Paljon on kuitenkin tapahduttava taktisella puolella, että paikka liigassa säilyy myös ensi vuodeksi. Hjelmin sanoin: TamU oli pelillisesti helvetin paljon parempi!
Risulla on vielä melkoinen savotta edessään pienen pelaajaringin kanssa, mutta toivottavasti tämä toi lisää uskoa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.8.2010 13:01

"Kovasti oli omankylän poikia kentällä,peräti 2 kappaletta ja kolmaskin ehti vaatteet likastuttaa?
n.3minuutin "peliajalla"

Eikö se ole mielstäsi hyvä saavutus? Lasken kyllä Innasenkin omaan kylään, sillä taisi tulla b-junnuihin Hakaan. Pientä realismia myös katsojille, kiitos?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.8.2010 12:39

Kovasti oli omankylän poikia kentällä,peräti 2 kappaletta ja kolmaskin ehti vaatteet likastuttaa?
n.3minuutin "peliajalla"

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.8.2010 12:08

Pitkästi aikaa ihan hyvä peli. Syötötkin löysivät perille ja kaivattu maalikin tuli - kyllä se tästä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.8.2010 10:07

Hieno voitto ja urakka sarjapaikan säilyttämiseen helpottui paljon.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. TPS niukasti Hakaa parempi

    URHEILU 10.2. 17:57 00

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 20

  3. Kaukolämmön kulutus huippulukemissa

    UUTISET 10.2. 13:44 00

  4. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 00

  5. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 10

  6. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 01

  7. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 01

  8. Pakkasvahti ilmoittaa pakkasesta

    UUTISET 10.2. 15:16 00

  9. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat

    UUTISET 10.2. 15:14 00

  10. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 01

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 68

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  4. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 57

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  8. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  10. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  3. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  4. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  8. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  9. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  10. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  7. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  8. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 57733

  1. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 0 1 343

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 2 0 244

  3. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 6 8 208

  4. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 0 1 202

  5. Valtakadulta kultaa ja käteistä ryöstäneistä niukasti vihjeitä

    UUTISET 9.2. 10:49 3 6 161

  6. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 36 39 160

  7. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 1 0 129

  8. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 0 1 127

  9. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 5 7 125

  10. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 0 0 105

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot