Urheilu

Päivitetty 18.7.2010 21:08, julkaistu 18.7.2010 16:11

Haka sai tappioputken poikki

Hakan pelaajat osoittivat vahvaa taistelutahtoa Turussa, kun Sami Ristilän suojatit saivat kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa poikki. Tärkeä piste irtosi TPS:aa vastaan tasalukemin 1-1.

TPS oli ottelun ensimmäisellä puoliajalla aavistuksen niskan päällä ja loi tilanteita tällä kertaa Hakan maalia vartioineen Saku Pesosen tontille. Tuore isä Mikko Innanen oli valkopaidoista lähinnä viimeistelyä, mutta Innasen kuti Niko Ikävalkon tarjoilusta meni päin TPS-vahti Henrik Moisanderia.

Heti toisen puoliajan alussa Haka onnistui. Innanen vapautti Ikävalkon maalintekoon, eikä viime aikoina hyvään vireeseen päässyt hyökkääjä paikastaan epäonnistunut. Osuma oli Ikävalkolle jo kolmas juhannuksen jälkeen.

TPS sai tasoituksensa 70. minuutin kohdalla. Regillio Nooitmeer joutui kaatamaan rangaistusalueella vikkelän Roope Riskin. Pallo vietiin rangaistuspilkulle, eikä Jonatan Johansson jättänyt tätä saumaa käyttämättä. Maali oli maajoukkuehyökkääjälle kauden seitsemäs.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Jaakko Juuti (var.), Regi Nooitmeer (var.), Markus Joenmäki, Jarno Mattila, Jani Kauppila, Quincy Osei, Ben Traore (88. Mohamed Komora), Mikko Innanen, Niko Ikävalko (79. Benito Yllaconza(var.)), Kalle Multanen (66. Josef Chavez).


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 5 5 240

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 7 1 192

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 6 1 165

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 9 0 137

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 102

  6. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 4 0 98

  7. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 76

  8. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 8 4 66

  9. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 59

  10. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 8 2 58

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot