Urheilu

Päivitetty 26.1.2010 20:41, julkaistu 26.1.2010 20:36

Liigacupin avauspinnat JJK:lle

Kuva: Henry Rantaniemi
Alpo EerolaLähetä palautetta toimittajalle
Hakan kasvatti Jaakko Juuti pelasi viime kaudella FC Hämeenlinnassa, mutta on nyt valkopaitojen testattavana täksi kaudeksi.

Pakkanen paukkui pahimmillaan -19 asteessa Saharan keinonurmella tiistaina, kun Haka ja JJK aloittivat urakkansa liigacupissa. JJK vei jääpelin pisteet Jyväskylään niukasti 0–1 (0–0) -tuloksella.

Ottelun ratkaisi toisella jaksolla Zakaria Abhassine tykittämällä pallon Hakan maalin yläkulmaan Anssi Virenin syötöstä.

Ottelun lopulla Mika Lahtinen pääsi yrittämään kerran läheltä, mutta maalivahti Saku Pesonen torjui. Toinen tilaisuus Lahtiselle tuli, kun hän pääsi Hakan puolustuksen purkupalloon. Löysä veto vieri Hakan maalin tolppaan.

Haka oli hallitsevampi osapuoli avausjaksolla, toista jaksoa tahditti JJK. Hakan parhaat tilanteet tulivat Antti Hynyselle, joka esitti kaksi hyvää kaukolaukausta ja yhden lähitilanteen JJK:n maalivahti Sami Myllymäki torjui.

Kenttä ihmeen hyvä

– Jäinen peli, aikamoiset olosuhteet jalkapalloilulle, mutta tähän nähden peli oli mukava. Kenttä oli uskomattoman pehmeä, mitään pito-ongelmia ei ollut. Onhan meillä vielä paljon tekemistä omassa pelaamisessa. Paljon on uusia jätkiä. Meidän pitää oppia tuntemaan toisemme ja pitää katsoa, miten kukin liikkuu. Nyt juoksimme turhaankin ja väärissä paikoissa, Antti Hynynen kuvaili.

Hakan päävalmentaja Sami Ristilä ja JJK:n virkaveli Kari Martonen halusivat jo kerran siirretyn pelin juuri tähän kohtaan harjoituskautta. Varapaikkaa lähihalleihin ollut saatavilla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 30

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 10

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 45

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 72

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 60

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 70

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 74

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 70

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  2. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  3. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  5. Kylmä piippu rapautuu

    UUTISET 2.2. 15:33 94

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  7. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  8. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  9. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  10. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 101

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 623

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 623

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50843

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  9. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  10. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 4 5 225

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 6 1 171

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 5 1 148

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 7 0 123

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 85

  6. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 74

  7. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 3 0 72

  8. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 6 0 53

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 7 4 52

  10. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 50

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot