Urheilu

Päivitetty 18.10.2009 18:40, julkaistu 17.10.2009 19:55

Sedu Koskinen haluaa Hakasta Dream Teamin

Kuva: Henry Rantaniemi
Alpo EerolaLähetä palautetta toimittajalle
Sedu Koskinen hakee päävalmentaja Sami Ristilän kanssa Hakalle haluamansa pelaajat. Päämääränä on unelmajoukkue tuottamassa voittoa myös kansainvälisellä menestyksellään.

Hakan omistaja Seppo "Sedu" Koskinen sanoo olevansa yhtä kautta kokeneempi Hakan ruorissa, ja hän haluaa vaikuttaa Hakan asioihin entistä enemmän.

Sedu Koskinen tähdentää, että hän haluaa ensi kaudeksi Hakaan 5–6 Diego Corpachen tasoista pelaajaa, ja näiden ympärille Hakan nuoria pelaajia. Corpache oli selkeästi Hakan voimahahmo kauden puoliväliin, ennen kuin luja toppari loukkaantui.

– Juuri näin, tämä on minulle se oma Dream Team, unelmajoukkue, jota olen jo pitkään halunnut, ja joka menestyy myös kansainvälisesti.

– Suomalaista jalkapalloa kuvaa hyvin, miten yksi pelaaja voi ratkaista hyvin paljon koko kauden aikana. Lupaan, että löydämme vielä muitakin yhtä hyviä kuin Corpache.

Pelaajapalkoissa Haka tulee alas, mutta Koskinen vakuuttaa olevansa valmis huomattavaankin lisärahoitukseen, jos todella kovan luokan vahvistukset sen vaativat.

"Haemme itse
pelaajat"

– Nyt on Sami Ristilän aika päävalmentajana, ja "Risun" kanssa tavoitteeksi asetamme pelkästään Suomen mestaruuden. Keskinkertaiseen toimintaan en enää panosta. Viidennet–kuudennet sijat eivät kiinnosta.

– Risun kanssa vietämme paljon aikaa ulkomailla, emme käytä enää agentteja, olemme jo luoneet yhteyksiä Amerikkaan ja Afrikkaan ja käymme itse hakemassa ne pelaajat, jotka haluamme.

– Työt alkavat maanantaina, ja joulukuun alkuun mennessä meillä pitää olla eri meininki, mutta ei vielä täyttä joukkuetta palkkaansa nauttimassa. Maksamista ei ole järkeä aloittaa, jos sarja alkaa huhtikuussa, ja mitään tulonlähdettä tällä välillä ei kuitenkaan ole. Kansainvälisetkin joukkueet täydentyvät viikkoa, kahta ennen. Meille riittää, että Haka alkaa olla iskussa maaliskuun puolivälissä, Sedu Koskinen selvittää.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 30

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 10

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 45

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 72

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 60

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 70

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 74

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 70

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  2. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  3. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  5. Kylmä piippu rapautuu

    UUTISET 2.2. 15:33 94

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  7. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  8. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  9. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  10. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 101

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 623

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 623

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50843

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  9. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  10. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 4 5 225

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 6 1 171

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 5 1 148

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 7 0 123

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 85

  6. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 74

  7. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 3 0 72

  8. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 6 0 53

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 7 4 52

  10. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 50

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot