Urheilu

Päivitetty 27.9.2009 21:37, julkaistu 27.9.2009 21:33

Joni Nieminen Koskenpoikien supervaihturi

VaKP–MuSa 3-0

Valkeakosken Koskenpoikien salainen ase porilaista Musan Salamaan vastaan Apialla lauantaina oli 19-vuotias Joni Nieminen.

Parolan Panssaripriikatin varusmies tuli vaihdosta kentälle, elämänsä ensimmäistä kertaa Koskenpoikien peliin, ja pelasi viimeiset puoli tuntia.

Vain kolme minuuttia oli ottelua jäljellä, kun "Jomppa" Nieminen sijoitti hienosti Jussi Jokelan vapauttavasta syötöstä 2-0 ohi MuSan maalivahdin Eero Mäkisen.

Vain minuutti oli peliaikaa kellossa, kun Nieminen syötti tarkasti, ja seitsemän minuuttia aiemmin kentälle päässyt Mikko Toivonen pamautti suoraan vauhdista 3-0. Pelin näyttäviä ratkaisuja seurasi 475 katsojaa.

Nousukarsintapelin avausjaksolla Sasu Nieminen pujotteli pari MuSan miestä solmuun ja sijoitti 1-0, ja tilanne kesti piinaavan pitkään. Yhden maalin voitto ei olisi ollut kovin vahva lähtökohta toiseen osaotteluun ensi lauantaina Porissa.

VaKP ja MuSa pelaavat toisen osaottelun ensi lauantaina, ja kahden pelin yhteistulos ratkaisee. Koskenpojat saattaa tuolloin juhlistaa 80-vuotista taivaltaan sarjanousulla 2. divisioonaan.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 30

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 10

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 45

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 72

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 60

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 70

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 74

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 70

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 61

  2. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  3. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  5. Kylmä piippu rapautuu

    UUTISET 2.2. 15:33 94

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  7. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  8. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  9. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 51

  10. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 101

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 623

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 623

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37733

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56231

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30224

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62424

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 29926

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55232

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50843

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 51928

  9. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  10. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54544

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 4 5 225

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 6 1 171

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 5 1 148

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 7 0 123

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 85

  6. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 74

  7. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 3 0 72

  8. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 6 0 53

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 7 4 52

  10. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 50

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot