Sauli Niinistö kehittäisi nuorisofutista
- Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö piti juhlapuheen FC Hakan 75 -vuotisjuhalssa.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) ei hiiskahtanut FC Hakan 75-vuotisjuhlakansalle Valkeakoskella lauantai-iltana sanaakaan siitä, onko vai ei ehdolla Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Niinistöä pidetään vahvimpina seuraajaehdokkaana nykyiselle puheenjohtajalle Pekka Hämäläiselle. Seuraaja valitaan marraskuussa.
Tyylikkään tummaan pukuun sonnustautunut Niinistö piti kohteliaan juhlapuheen loppukesän lämmössä väreilevällä Tehtaan kentällä. Ennen sitä hän ehti muun muassa tutustua Seppo Sedu Koskisen opastamana väentäyteiseen kesäravintola Paviljonkiin. Puheessaan Niinistö keskittyi FC Hakaan ja Valkeakoskeen ja viittasi myös naisten jalkapallon EM-kisoihin. Kolmanneksi hän otti esille jalkapallon suosion Suomessa, mutta myös yleisen huolen monien kansalaisten ja erityisesti nuorison liikkumattomuudesta.Liikunta on puhemiehen mielestä tärkeä asia myös kansakunnan menestyksen kannalta.Jalkapallo avaa Niinistön mukaan näkymiä lisätä nuorten liikuntaharrastusta. Miten entistä useammat nuoret Niinistön mielestä sitten kiskotaan tietokoneen äärestä harrastamaan jalkapalloa, sitä Tehtaan kentän yleisö sai jäädä illan ohjelman edetessä vain arvailemaan.Ennen pelin alkua professori Kari Rydman kylvi koskilaisiin vielä voitonuskoa Hämäläisten laululla.

