Yleisö saa laulaa sydämensä kyllyydestä manserokkia
Tampereen työväen teatterin Manserock-musikaali Vuonna 85 Remixin yleisö pääsee syksyllä laulamaan rakastettuja rock-klassikoita esiintyjien kanssa. Osa musikaalin biiseistä tekstitetään ja yleisö saa sielunsa kyllyydestä laulaa ihan luvan kanssa teatterikatsomossa. Syksyn aikana Sing Along -esityksiä on 5 kertaa.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Riku Suokas uskoo, että Sing Along -esityksille on luonnollista kysyntää.
– Yleisö on jo vuosia elänyt sydämellään mukana. Nyt tarjoamme heille mahdollisuuden entistäkin syvempään musikaalielämykseen. Kaikkiaan yleisö on mukana yli puolessa musikaalin biiseistä. Esimerkiksi tänä syksynä uutena biisinä musikaalin tullut Juice Leskisen Syksyn sävel, Popedan Kuuma kesä ja Eppu Normaalin Vuonna 85 kuuluvat klassikoihin, joissa saa laulaa.
Musikaalin käsikirjoittajat heltyivät myös kirjoittamaan musikaaliin onnellisen lopun. Se, onko loppu onnellinen Karoliinalle, Tommille vai Pallelle, selviää katsomossa.
Fani-ilmiö musikaalin ympärillä on vahva. Osa innokkaimmista musikaalin faneista on nähnyt musikaalin useita kymmeniä kertoja. Vuonna 85 Remix on kerännyt liki 1 700 ystävää fanien itse perustamaan facebook-ryhmään.
Hittimusikaali on ollut ohjelmistossa jo 4 vuotta. Esityksiä sillä on yli 250 ja 200 000 katsojan raja pamahtaa rikki syyskuussa. Tämä historian katsotuin kotimainen musikaalikantaesitys on myös TTT:n katsotuin esitys kautta aikojen.


