Kulttuuri

Päivitetty 11.8.2010 15:30, julkaistu 11.8.2010 15:21

Syystuuli ravistelee Taidetaloa

Kuva: Mika Seppänen
Olli KoikkalainenLähetä palautetta toimittajalle
Anni Syystuuli on mieltynyt pienikokoisiin teoksiin, joita on katsottava läheltä.

– Tää on mun pikkusisko. Mä myyn sen kahella huntilla.

Näin naurahtaa Valkeakosken kuvataiteilijoiden elokuun taiteilija Anni Syystuuli, 23, esitellessään pikkusiskoaan esittävää monotypiatyötään.

Syystuuli kertoo piirtäneensä jatkuvasti pikkutytöstä asti. Useimmiten teoksia edeltää hänen päässään syntynyt satu, joka pohjaa vertauskuvallisesti lähipiirin elämään. Näin ovat syntyneet esimerkiksi tussilla tehdyt luolapiirrokset.

– Luolan suulla olevat hahmot eivät uskalla lähteä ulos eivätkä toisaalta mennä syvemmälle luolaankaan. Sekä ulkopuolinen maailma että omaan alitajuun sukeltaminen pelottavat heitä, vaikka niiden kautta voisi päästä käsiksi unelmiinsa.

Viime kesänä Koskiin muuttanut Anni Syystuuli on Valkeakosken kuvataiteilijoiden uusin ja nuorin jäsen.

Anni Syystuulen työt ovat esillä Valkeakosken Taidetalolla (Kisakatu 3) elokuun ajan. Talo on avoinna arkisin klo 11–17 (ja lauantaina 14.8. klo 12–18). Vapaa pääsy.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Kylmä piippu rapautuu

    UUTISET 2.2. 15:33 104

  2. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  7. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 1124

  8. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  9. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  10. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Sami Juvonen piiskasi pisteen

    URHEILU 28.1. 23:07 78 0 3

  2. Sedu myisi osakkeensa eurolla

    UUTISET 16.7. 12:50 115 21 3

  3. Kuidun tehtaalle hakuryntäys

    UUTISET 13.7. 15:46 151 17 3

  4. Kunnon juttu antoi voimaa ja liikkuvuutta

    KUNNON JUTTU 7.11. 12:25 6 0 3

  5. Äänestysaikaa on vielä pari päivää

    AJANKOHTA 12.9. 13:13 8 0 2

  6. Sylttytehdas löytyi Sointulan suunnalta

    UUTISET 16.2. 12:19 34 8 2

  7. Korhonen, Mäkitalo ja Hynynen valkopaitoihin

    JALKAPALLO 6.11. 15:59 26 0 2

  8. Satakunta koskilaista kertoo lempimaisemastaan uudessa kirjassa

    UUTISET 24.11. 13:51 81 0 2

  9. Rakkaudesta se nuorikin kirjoittaa

    KULTTUURI 9.5. 14:58 3 0 2

  10. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 8 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot