Urkujen ja sellon sulosointuja
Matti Hannula ja Lauri Voipio jatkavat Sääksmäen kirkon musiikkitarjontaa huomenna keskiviikkona. Parivaljakon konsertin ohjelmistossa on muun muassa Jean Sibeliusta, Taneli Kuusistoa, Helvi Mäntyvaaraa ja Ilari Laaksoa.
Hannula soittaa konsertissa urkuja ja laulaa, Voipion instrumenttina on sello.
Hannula on Tampereen tuomiokirkon urkuri ja konservatorion tuntiopettaja. Hän on esiintynyt konsertoivana urkurina ja säestäjänä eri puolilla Suomea ja 21:ssä Euroopan maassa, Kanadassa sekä Yhdysvalloissa.
Lauri Voipio työskentelee Tampereen konservatorion sellonsoiton lehtorina ja yliopettajana. Hän on pitänyt soolokonsertteja Suomen eri kaupungeissa ja esiintynyt orkestereiden solistina. Hän on konsertoinut myös Saksassa, Belgiassa, Sveitsissä, Italiassa, Unkarissa ja kaikissa Pohjoismaissa.


