Kulttuuri

Päivitetty 21.7.2010 11:52, julkaistu 20.7.2010 11:26

Ei mitään Salkkari-draamaa

Kuva: Olli Nykänen
Olli KoikkalainenLähetä palautetta toimittajalle
Meri-Helmi Laaksonen (vas.), Matias Villberg ja Kirsi Einola uskovat, että jokainen katsoja voi löytää musikaalista jonkun, johon samastua.

Koskilaiset Kirsi Einola, Meri-Helmi Laaksonen ja Johanna Haapala alkoivat keväällä kehittää Juha Tapion tekstien ympärille tarinaa, joka kertoo yhden kerrostalon asukkaiden arjesta neljästä eri näkökulmasta.

Saippuakuplia-musikaalin ensi-ilta – ja näillä näkymin ainoa esitys – häämöttää vajaan kuukauden päässä Paperitytön ehtoossa.

Musikaalissa käsitellään kerrostalon asukkaiden rankkojakin ihmiskohtaloita. Kun yksikin perheenjäsen voi huonosti, se voi vaikeuttaa koko perheen elämää.

– Elämä on haavoittuvaista, mutta aina on olemassa toivoa. Lapset, aikuiset, nuoret, yksinäiset ja perheelliset joutuvat kokemaan elämässään monenlaista ikävääkin, mutta kaikesta on mahdollista selvitä toisten tuella ja avulla, Einola kiteyttää.

Musikaalia on valmistelemassa noin 40 hengen porukka, joka koostuu pääasiassa Valkeakosken eri seurakuntien vapaaehtoisista.

Saippuakuplia-musikaali Apian kesäteatterin lavalla Paperityön ehtoossa lauantaina 14.8. kello 19:30. Vapaa pääsy.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 5 5 240

  2. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 7 1 192

  3. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 6 1 165

  4. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 9 0 138

  5. Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

    UUTISET 1.2. 16:34 15 26 102

  6. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 4 0 98

  7. URHEILU 15.3. 23:10 197 0 76

  8. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 8 4 66

  9. Selviytymistarina: Myös vammaisilla lapsilla on oikeus syntyä

    IHMISET 17.1. 14:47 64 11 60

  10. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 8 2 58

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot