Museomäelle tulee eloisa sunnuntai
- 50-vuotiaan Kauppilanmäen museon alueella asuu tänäkin kesänä myös lampaita.
Lapsiperheillekin mainio vapaa-ajan retkivinkki sunnuntaille 4. heinäkuuta on Kauppilanmäen ulkomuseoalue Valkeakoskella.
Sehän sijaitsee kaupungin keskustassa, muutaman sadan metrin päässä Myllysaaresta kanavan eteläpuolella. Museon 50-vuotisjuhlapäivänä on ohjelmaa aamusta lähtien.
Aamukymmenestä lähtien on tarjolla pihaleikkejä ja kilpailuja lapsille ja lapsenmielisille sekä pihasoittoa. Ensin kuulee nuoria koskilaisia nuoria lupauksia, Senja Salosta, viulu, ja Juho Kanervaa, hanuri. Sitten tahtia antaa Valkeakosken soittokunnan torviseitsikko.
Kello 14 alkaa varsinainen koskilaissunnuntain juhla, joka on samalla Kauppilanmäen museon 50-vuotisjuhla. Se tarjoaa muun muassa torvisoittoa, lausuntaa, tarttilalaisen liikuntaesityksen, kuorolaulua ja puffetin antimia sekä luontopolun palkintoineen.
Juontaja on muuten nuori koskilaismies, Tuomas Laine.
Juhlaesitelmän pitää entinen koskilainen, Kansallismuseon entinen johtaja Ritva Wäre.
Juhlan järjestävät Valkeakoski-Seura ja kaupungin kulttuuripalvelut.


