Unelmatyö löytyy oopperasta
- Katariina Heikkilä aloitti laulajanopintonsa 17-vuotiaana Pälkäneen kansalaisopistossa
Katariina Heikkilä nauttii matkastaan kohti unelma-ammattia. Kahdeksan vuotta laulamisen aloittamisen jälkeen hän opiskelee Sibelius-akatemiassa ja esiintymiskokemuksiakin on ehtinyt kertyä.
Laitikkalasta kotoisin olevan Heikkilän ääniala on melko harvinainen mezzosopraano. Sibelius-akatemiassa mezzosopraanoja on vain kaksi, ja tummempi ääniala voikin tulevaisuudessa auttaa työllistymisessä.
Heikkilän haave on työskennellä oopperalaulajana, ja hän hakeekin ennen musiikin maisteriksi valmistumistaan oopperakoulutukseen. Näyttelijäntaidot korostuvat oopperassa, ja Heikkilä onkin opiskellut muun muassa kehonkieltä ja tyyliliikuntaa.
– Opettelemme esimerkiksi miten liikutaan historiallisessa puvussa, opiskelija kuvailee.
Laulajien täytyy hänen mukaansa olla moniosaajia. Kielitaito on erittäin tärkeää, ja Heikkilä opiskeleekin englannin ja ruotsin lisäksi saksaa ja italiaa.
Heikkilä sijoittui kesäkuussa Kangasniemen laulukilpailussa toiseksi. Ensimmäisestä kilpailusta jäi hyvät muistot, vaikka laulaminen kapellimestari Mikko Franckin edessä hieman jännittikin.


