Ihmiset

Päivitetty 9.8.2010 16:00, julkaistu 3.8.2010 14:40

”Minusta tulee isona muusikko”

Kuva: Olli Nykänen
Hannele LaineLähetä palautetta toimittajalle
Jarkko Niskalla on rytmi veressä. Yläkouluikäinen soittaa koskettimia ja tarpeen vaatiessa myös laulaa. "Odotan bänditreenien alkamista".

13-vuotias valkeakoskelainen Jarkko Niska on aloittanut musiikkiharrastuksensa nuorena. Poika oli vasta 3-vuotias, kun rummut jo kiinnostivat niin, että isä antoi pojalleen rumputunteja. Sittemmin Jarkko on ottanut pianosta ja syntikasta yksityistunteja. Musiikkiopiston bändikoulukin on tullut tutuksi.

Soittamisen lisäksi Jarkolta sujuu myös laulaminen. Mieluiten hän laulaa hitaita balladeja englanniksi, mutta suomalaisetkin kappaleet käyvät mainiosti.

Nyt innokas musiikkimies soittaa koskettimia koskilaisessa WF-Blues -bändissä, jonka muut soittajat ovat jo aikamiehiä. Pesti bändiin tuli muusikko-isän kautta. Niskan Jake vinkkasi tuoreelle bluesporukalle, että teiltähän puuttuu kosketinsoittaja - nyt olisi hyvä kaveri tarjolla.

Isä ja poika Niska ovat yhteisesiintyneet muun muassa juhannuksena Muroleen kanavalla. Jarkko soitti koskettimia, isä-Jake rumpuja ja molemmat lauloivat. Toissakesänä Jarkko esiintyi Seitsemän Seinähullua Veljestä -bändin mukana Rönnillä.

Jännittääkö lavalle nouseminen? Jarkko Niska pudistaa päätään.

– Alussa saattaa jännittää, mutta sitten kun esiinnyn, jännitys unohtuu.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Teppo Tenkanen kentän hahmona

    URHEILU 4.2. 19:21 40

  2. Max nousi tasapeliin Somerolla

    URHEILU 4.2. 19:43 20

  3. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  4. Karppaamisesta tuli tapa

    AJANKOHTA 3.2. 13:06 55

  5. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 82

  6. Isot toimitilat löytyivät ajoissa

    UUTISET 3.2. 10:36 61

  7. Erilaista taideopiskelua ammattiopistossa

    KULTTUURI 3.2. 09:39 70

  8. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 90

  9. A-Volley on kuuluisa juniorityöstään

    URHEILU 2.2. 18:06 84

  10. Et lainaa, koska olet liian nuori

    UUTISET 2.2. 17:28 80

  1. Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

    UUTISET 3.2. 14:50 71

  2. Niklas Ajo kahdessa tv-ohjelmassa

    URHEILU 2.2. 16:21 111

  3. Aluepelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä

    AJANKOHTA 3.2. 08:33 91

  4. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  6. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  7. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  4. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  8. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  9. Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

    AJANKOHTA 17.1. 12:41 633

  10. Annilan koivikko havisee historiaa

    LUONTO 17.1. 09:32 633

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 37833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 56331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 30324

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 62524

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 30026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 55332

  7. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 50943

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 52028

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 54644

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 56033

  1. Sami Juvonen piiskasi pisteen

    URHEILU 28.1. 23:07 78 0 3

  2. Sedu myisi osakkeensa eurolla

    UUTISET 16.7. 12:50 115 21 3

  3. Kuidun tehtaalle hakuryntäys

    UUTISET 13.7. 15:46 151 17 3

  4. Kunnon juttu antoi voimaa ja liikkuvuutta

    KUNNON JUTTU 7.11. 12:25 6 0 3

  5. Äänestysaikaa on vielä pari päivää

    AJANKOHTA 12.9. 13:13 8 0 2

  6. Sylttytehdas löytyi Sointulan suunnalta

    UUTISET 16.2. 12:19 34 8 2

  7. Korhonen, Mäkitalo ja Hynynen valkopaitoihin

    JALKAPALLO 6.11. 15:59 26 0 2

  8. Satakunta koskilaista kertoo lempimaisemastaan uudessa kirjassa

    UUTISET 24.11. 13:51 81 0 2

  9. Rakkaudesta se nuorikin kirjoittaa

    KULTTUURI 9.5. 14:58 3 0 2

  10. RAY:lta investointiavustus Tohka Säätiölle

    UUTISET 2.2. 16:49 8 2 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot