Jake Niska takaa tanakan kompin
- Showmies. Jake Niska sanoo olevansa enemmän laulaja kuin rumpali.
Koputan laulaja-rumpali Jake Niskan kotiovea. Mies tervehtii aamulla kello 10 verrattain pirteänä, vaikka on tullut kotiin Imatralta myöhään illalla. Niskan työpaikka on heinäkuun Imatran kesäteatterissa Säkkijärven polkka -musiikkinäytelmässä. Hän soittaa ja laulaa Seitsemän Seinähullua -orkesterissa, joka esittää Dallapé-yhtyettä. Jäsenet ovat mukana myös parissa kohtauksessa.
Niska on kivunnut ensimmäistä kertaa tänä kesänä teatterin lavalle mutta on ehtinyt soittaa 25 vuodessa noin 4 500 keikkaa. Koskilainen on tuurannut rumpaleita merkittävien mieslaulajien kokoonpanoissa.
– Kari Vepsä, Antti Huovila, Matti-Esko, Eino Grön ja Reijo Taipale, hän luettelee.
– Näkisin, että olen aika tanakka jätkä tässä hommassa. Minut on keitetty niin monessa kusessa, ettei minulta mene heti sormi suuhun, hän kertoo tanssimuusikon urastaan.
Tosin rutiineista poikkeavat teatterikeikat ovat säväyttäneet kokenutta miestäkin. Hän haluaa tehdä niitä enemmän vastaisuudessa.
– Mitään muuta huonoa ei ole kuin hotellikuolema. Ei ole enää näillä aamuilla kivaa olla hotellissa. Olemmekin saunoneet ja uineet aika paljon jätkien kanssa, pohtii ainakin miljoona kilometriä keikka-autossa istunut Niska.


