Evakkotien muistot pintaan Urjalassa
- Laila Hirvisaari ja Heimo Järveläinen haastelivat vaelluksen taukopaikalla Järveläisen pihassa.
4:s valtakunnallinen evakkovaellus järjestettiin lauantaina Urjalassa. Vaelluksella oli 400 osallistujaa.
Urjalan asemalta kuljettiin jalkapatikassa kirkonkylään.
– Matkalla oli sekalaista sakkia, mutta silmin nähden siistimpää kuin aikanaan todellisuudessa, arvioi vaelluksen suojelija, professori Laila Hirvisaari.
Hän lähetti ohjelmaosuuden jälkeen kulkueen liikkeelle.
Lauantainen hellepäivä ei aiheuttanut aukkoja kulkurivistöön. Pari pyörtymistä sattui jo ennen lähtöä asema-aukiolla. Matkalla muutama uupunut osasi ajoissa siirtyä autokuljetukseen.
Taukopaikoista toinen oli Paula ja Heimo Järveläisen kotipihassa, jonne oli järjestetty erilaista rekvisiittaa Aimo Ikävalkon johdolla pihalla tehtiin klapeja koneella, jossa voimanlähteenä oli maamoottori. Vaeltajia odotti kirkonkylässä kenttälounas. Ohjelmassa oli vielä myös kenttähartaus.
Evakkovaelluksen järjestävät Urjalan Karjalaiset ry ja Evakkolapset ry yhdessä urjalalaisten yhdistysten kanssa. Evakot menettivät kotiseutunsa talvi- ja jatkosodan takia.


