Ajankohta

Päivitetty 19.8.2010 09:58, julkaistu 19.8.2010 09:04

Valkolakki päähän Facebookia selaamalla ja kuntosalilla treenaamalla?

Kuva: Olli Nykänen
Olli KoikkalainenLähetä palautetta toimittajalle
Valkeakoski-opiston opettaja Tarja Kiuru ja aikuislukion vararehtori Tomi Pakalén koeajavat Tietotien lukion kuntosalilaitteita, joita myös senioriakatemialaiset pääsevät käyttämään.

Kuulostaa kenties utopialta, mutta nyt se on täyttä totta. Valkeakoski-opisto ja Tietotien aikuislukio järjestävät varttuneemmalle väelle suunnatun upouuden opintokokonaisuuden, jonka kursseja voi halutessaan lukea hyväksi aikuislukion opintoihin.

Senioriakatemian nimellä kulkevaan yhteistyöhön kuuluu nyt alkavan lukuvuoden aikana kahdeksan kurssia. Perinteisten sukututkimuskurssin ja kirjallisuuspiirin lisäksi tarjolla on esimerkiksi kuntoilukurssia ja tutustumista sosiaaliseen mediaan ja kuntosalimaailmaan.

– Yksittäisiä kursseja voi valita ihan vapaasti, ja niille saa tulla, vaikkei kävisikään aikuislukiota. Lukio-sanaakaan ei kannata pelästyä: kurssit ovat hyvin samantyyppisiä kuin opiston kurssit yleensäkin, eikä loppukokeitakaan ole pakko suorittaa, aikuislukion apulaisrehtori Tomi Pakalén kertoo.

Senioriakatemian kurssit on suunnattu ensisijaisesti yli 55-vuotiaiden ikäryhmälle. Jotta osallistumiskynnys olisi mahdollisimman matala, hinnat on laskettu hyvin alas, halvimmillaan 10 euroon.

Lisätietoa senioriakatemian kursseista Valkeakoski-opiston sivuilla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. TPS niukasti Hakaa parempi

    URHEILU 10.2. 17:57 00

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 20

  3. Kaukolämmön kulutus huippulukemissa

    UUTISET 10.2. 13:44 00

  4. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 00

  5. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 10

  6. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 01

  7. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 01

  8. Pakkasvahti ilmoittaa pakkasesta

    UUTISET 10.2. 15:16 00

  9. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat

    UUTISET 10.2. 15:14 00

  10. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 01

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 68

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  4. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 57

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  8. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  10. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  3. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  4. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  8. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  9. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  10. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  7. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  8. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 57733

  1. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 0 1 370

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 2 0 268

  3. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 0 1 217

  4. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 6 8 209

  5. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 36 39 171

  6. Valtakadulta kultaa ja käteistä ryöstäneistä niukasti vihjeitä

    UUTISET 9.2. 10:49 3 6 162

  7. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 1 0 139

  8. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 0 1 135

  9. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 5 7 127

  10. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 0 0 118

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot