Ajankohta

Päivitetty 18.8.2010 16:52, julkaistu 18.8.2010 12:17

Jone Nikula spiikkaa jäälle Marjamäen, Jalon ja Tammen

Kuva: Mika Seppänen
Hannele LaineLähetä palautetta toimittajalle
"Tässä olisi jäähalli, enää hyväntekeväisyysottelusta puuttuvat vain pelaajat ja yleisö." Kaukalon vieressä puuhamiehet Timo Peltomaa ja Markku Paltiala.

– Idea liigakiekkoilijoiden ja veteraanien jääkiekkoturnauksesta muhi pitkään päässäni. Koskilaislähtöisen Peltomaan Timon kanssa lähdimme kehittämään ajatusta, kertoo hyväntekeväisyysottelun syntyhetkistä Waltikan hotellinjohtaja Markku Paltiala.

Peltomaan sydämessä on edelleen vähintäänkin kiekon kokoinen paikka jääkiekolle.

– Kundeja oli helppo kysyä pelaamaan, koska hyväntekeväisyysotteluille harvoin sanotaan ei. Pelaajat saavat hyvän mielen lisäksi myös kunnon treenin, Peltomaa sanoo.

Mukaan matsiin ovat lupautuneet ainakin Marjamäen Pekka, Tammen Jukka, Jalon Risto sekä Hannut Oksanen ja Helander.

– Kansa pääsee katsomaan, miten futaajilla Valeri Popovitch ja Jarkko Wiss pysyvät luistimet jalassa. Pelaamaan ovat lupautuneet myös kiekkoilijat Juha Lind, Kimmo Kuhta ja Toni Mäkiaho, Peltomaa luettelee.

Ottelussa ei jäähyaitiossa istuskella, vaan ammutaan sen edestä rangaistuslaukauksia. Hyväntekeväisyysottelun tuotot ohjataan SPR:n Valkeakosken osastolle. Juontajaksi on lupautunut Jone Nikula.

Markku Paltialalla on Saipan C-junnuista kokemusta laitahyökkääjänä, mutta 28. elokuuta ei Paltialaa kuitenkaan Wareenan pelikentällä nähdä hokkarit jalassa.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)20.8.2010 11:51

Hieno juttu, mutta voisihan vielä mukana olla myös joku vanha paikallinen jääkiekkokonkari. Vai löytyykö moisia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.8.2010 00:51

Teuvo vastustaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.8.2010 17:50

Hienoa Tinke saada tälläinen matsi Wareenaan!
Isot kiitokset teille kahdelle jotka järjestätte
tämän.KIITOS! :>D

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. TPS niukasti Hakaa parempi

    URHEILU 10.2. 17:57 00

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 20

  3. Kaukolämmön kulutus huippulukemissa

    UUTISET 10.2. 13:44 00

  4. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 00

  5. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 10

  6. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 01

  7. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 01

  8. Pakkasvahti ilmoittaa pakkasesta

    UUTISET 10.2. 15:16 00

  9. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat

    UUTISET 10.2. 15:14 00

  10. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 01

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 68

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  4. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 57

  5. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  8. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  9. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  10. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  1. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 3639

  2. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  3. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  4. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  6. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  7. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  8. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  9. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  10. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 39833

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 58331

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 32426

  4. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 64824

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 57332

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 32026

  7. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 54228

  8. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 53143

  9. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 56844

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 57733

  1. Koiranpentu hylättiin pakkaseen

    UUTISET 10.2. 14:54 0 1 355

  2. Daniel polkee kesät talvet

    IHMISET 10.2. 15:53 2 0 254

  3. Päätöksen toimeentulotuesta saa 7 päivässä

    UUTISET 9.2. 15:58 6 8 209

  4. Fileen tekoon kirveen kanssa

    LUONTO 10.2. 15:20 0 1 207

  5. Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis

    UUTISET 6.2. 13:11 36 39 168

  6. Valtakadulta kultaa ja käteistä ryöstäneistä niukasti vihjeitä

    UUTISET 9.2. 10:49 3 6 162

  7. Kalapasta antaa elämänohjeita

    KULTTUURI 10.2. 15:04 1 0 135

  8. Ministeriö taipui kuntien tahtoon

    UUTISET 10.2. 12:23 0 1 128

  9. Kritiikkiä yllättävän vähän

    UUTISET 9.2. 13:15 5 7 126

  10. Niklas Ajo hurjassa vauhdissa: 2. nopein Valenciassa!

    URHEILU 10.2. 16:08 0 0 116

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot