Tapahtumatori ympäristön asialla
- Tapahtumaa tiedossa. Perjantaina kahden aikaan tapahtumatori näytti vielä keskeneräiseltä, mutta kolmelta kojut olivat jo pystyssä.
Työväen musiikkijuhlien teemana, musiikin lisäksi, on tänä vuonna ympäristö.
Tapahtumatori yhdistää teemaa itselleen tärkeinä pitäviä yhdistyksiä ja yrityksiä. Tori perustettiin jo eilen Myllysaaren museon pysäköintipaikalle. Kävijöilleen se on maksuton.
– Täältä löytyy kojuja niin puolueilta kuin seurakunnaltakin. Käsityöläisiäkin on mukana myymässä omia tuotteitaan sekä muita esittelijöitä. Luonto ja siitä huolehtiminen on kaikilla lähellä sydäntä, kertoo juontaja Marko Itkonen tapahtumatorin kojulaisista.
Ympäristöteemainen tapahtumatori on avoinna kello 15-21. Ympäristöystävällisyyteen on musiikkitapahtumassa painotettu ennenkin. Nyt se tehdään vielä hieman näkyvämmin.
Lähiseudulta käsintehtyjä tinakoruja kaupittelemaan tullut myyjätär odotti jo kello kahden aikaan viereiseen telttaan tulijaa.
– Pääsen sitten hörppäämään kupin kahvia, kun saan jonkun pitämään hieman silmällä omaa kojuani. Vuoroin voi naapurin kanssa tehdä pieniä irtiottoja myyntipisteestä. Tässä on melko kuuma seisoskella, vaikka teltta tuokin hieman varjoa. Onneksi käy tuuli.


