Puuntaimien itämisvuosi on ollut suotuisa
- Lehmuksentaimia näyttää kasvavan tänä vuonna tavallista enemmän.
Pihapiireissä näyttäisi tänä vuonna kasvavan tavallista enemmän ainakin tammen ja lehmuksen taimia. Valkeakosken metsäpäällikkö Hannu Karri kertoo puiden siemenmäärien vaihtelevan suuresti vuodesta toiseen.
– Jonain vuonna ei ole paljon mitään ja sitten tulee huippumääriä, Karri kuvailee.
Hän ei ole huomannut puuntaimen määrän merkittävää kasvua tänä vuonna, mutta kertoo ainakin tammenterhovuoden olleen vuosi sitten suotuisa.
– Oravat piilottelevat terhoja. Niiden tarvitsee olla vain vähän maan alla, jotta ne itävät.
Taimet ovat useamman vuoden kiertokulun ansiota. Niihin vaikuttaa se, kuinka hyvin puu on kukkinut ja siemenet kypsyneet.
Myös itämisvuosi on Karrin mukaan ollut hyvä. Lämmin sää ja alkukesän riittävät sademäärät ovat lisänneet taimien määrää. Karri kertoo ilmaston lämpenemisen olevan eduksi puuntaimille.


