Kansa hakee vilvoitusta rannalta
- Rantavalvoja Tero Nurmi tarkisti sunnuntaina puoliltapäivin, onko vesi vielä 23 asteestakin lämmennyt. Ei sentään ollut.
Apian uimarannalla Koskissa saa polskia nyt 23-asteisessa vedessä. Uimavalvoja Tero Nurmen mukaan lämpötila on ollut sama jo muutaman päivän. Tuorein mittaus on tehty uimalaiturin vierestä puoliltapäivin.
– Sinilevää ei ole vielä onneksi näkynyt, Nurmi tietää.
Helteisenä pyhäpäivänä uimavalvojalla ei todellakaan ole rannalla yksinäistä. Ensimmäiset kesäpäivän viettäjät alkoivat valua paikalle samaan aikaan, kun valvojan työpäivä kello 9 alkoi. Puoliltapäivin runsaasti kansaa levittäytyi pitkin rantaa viltteineen ja pyyhkeineen.
Silti vieläkään ei ihmisiä Nurmen mukaan ollut niin paljon kuin Summeri-ohjelman kuvauksen aikaan viime torstaina.
Koskilaisrannalla helle ei uimavalvojan mukaan ole erityisesti villinnyt ihmisiä. Esimerkiksi järjestyshäiriöitä ei ole ilmaantunut.
– Lapsia nyt joutuu joskus vähän komentamaan.
Aikuisten käytökseen valvojan ei ole tarvinnut Apialla puuttua.
Ilmatieteenlaitos jopa poikkeuksellisesti varoitti helteistä lauantaina. Sunnuntaina ja alkuviikolla leviää erittäin lämmintä ilmaa etelästä. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona lämpötila kohonnee yleisesti yli 30 asteen. Myös yöt ovat lämpimiä, eikä lämpötila juurikaan laske alle 20 asteen.
Laitoksen mukaan helleaalto voi aiheuttaa riskiryhmille vakavia terveysongelmia.
Valkeakoskelle on sääpalveluissa ennustettu maanantaiaamuksi heti 25 astetta, ja iltapäivällä on luvassa 31 lämpöastetta. Lämpöaalto jatkuu tiistaina. Keskiviikkona ja torstaina iltapäivän lämpöasteet voivat jäädä vähän alle 30:n, mutta ensi perjantaina ja lauantaina tukala helle kiristää taas otettaan.


