Kissa jumitti hautajaisvalmistelut Akaassa
Väliaikaisessa hoidossa ollut aikuinen kissa piiloutui akaalaisessa omakotitalossa pönttöuuniin keskiviikkona. Palokunta teki tunnin verran töitä töpöhännän houkuttelemiseksi Toijalassa Nahkialantiellä, mutta ainakin vielä alkuiltaan asti katti pysyi sitkeästi asemissaan.
Kissa pääsi poteroitumaan ovelaan paikkaan, sillä talon pönttömuurin päälle oli rakennettu nuohousluukku. Luukku oli auki ja kun kissaa alettiin häätää ulos, se pomppasi luukkuun ja sitä myöten piipun sisärakenteisiin.
Notkealla ”karvisella” ei ollut keskiviikkona piipussa mitään hätää, mutta apuun tullut palokunta varoi hätistämästä sitä yhä syvemmälle rakenteisiin. Jos kissa perääntyy liikaa, muuri joudutaan purkamaan.
Myöhemmin keskiviikkona illansuussa paikalle kutsuttiin kissan oikea omistaja ja hän jatkoi neuvotteluja lemmikkinsä kanssa. Palokunta arveli, että kissa saadaan ennemmin tai myöhemmin ulos vaikka silakoilla, jos niikseen tulee.
Eläinhyyryläisen poistumisella on kiire, sillä hoitopaikassa järjestetään lauantaina vakava perhetilaisuus. Tätä varten emokissaa ja pentua lähdettiin alunperinkin hätistämään oikeaan kotiinsa. Pentu oli sen verran tottelevainen, että otti jalat alleen, mutta aikuinen kissa teki oman ratkaisun ja päätti jäädä lämpimään.



Kissat ovat kyllä vekkuleita eläimiä.
Ilmoita asiaton kommentti