Uutiset

Päivitetty 22.2.2012 17:17, julkaistu 22.2.2012 10:42

Eläkeläisäiti auttoi poikiaan välittämään Subutexia

Kaksi pirkanmaalaisveljestä salakuljetti yli 5 000 Subutex-tablettia Pariisista ja Lontoosta Suomeen. Veljesten organisoima Subutex-kauppa paljastui Tullin ja poliisin yhteistyönä.

Selvityksissä kävi ilmi, että Suomeen on vuosina 2009 - 2011 salakuljetettu ainakin 3 300 kappaletta 8 milligramman vahvuista Subutex-tablettia. Subutex-tabletit on hankittu vuoden 2011 heinä - joulukuun aikana pääosin Pariisin katukaupasta ja osittain Lontoosta opiaattiriippuvuuden hoitoon määrättyinä lääkkeinä.

Aiemminkin Subutex -kaupasta tuomitun veljen epäillään onnistuneen salakuljettamaan Suomeen 3 300 kpl:n lisäksi erän, jossa on ollut 2 000 kappaletta Subutex-tabletteja.

Subutexin hankinta ulkomailta oli järjestetty niin, että tablettien oston ja Suomeen salakuljetuksen organisoi kaksi mittavan rikostaustan omistavaa, Pirkanmaalla pitkään vaikuttanutta veljestä.

Keskeinen rooli Subutexin hankinnassa, matkajärjestelyissä, hankinnan rahoituksessa, postilähetysten vastaanottamisessa ja jopa alamyyjille välittämisessä oli puhtaan rikostaustan omaavalla, veljesten iäkkäällä eläkeläisäidillä.

Pariisin katukaupasta ostetut Subutexit lähetettiin usein postitse Espanjasta tai Saksasta Suomeen. Kolme epäiltyä käytti salakuljetusmenetelmänä myös kehonsisäistä kätkentää tai toi tabletit Suomeen vaatteisiin ja matkatavaroihin piilotettuina.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)22.2.2012 20:52

Miistääspäin Pirkanmaata nää oli?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 12:21

On niin pienet eläkkeet...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 11:00

porvarina kannatan yrittäjyyttä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 20

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 23

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 20

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 40

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 40

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 30

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 201

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1219

  3. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1913

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  9. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 455

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 381

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 309

  9. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7538

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1366

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2216

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9324

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 9016

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 173

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 163

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 2 0 116

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 2 3 75

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 17 21 63

  6. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 25 1 48

  7. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 4 0 41

  8. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 2 0 35

  9. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 12 19 34

  10. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 8 0 34

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot