Näköpiirissä 100 uutta työpaikkaa
- Mahlianmaan tuleva teollisuusalue on 6 hehtaarin kokoinen. SISUn projektijohtaja Mikko Seppälä kertoo, että yrityksiä sinne mahtuu 4-6.
Nopeat syövät hitaat. Tämä on nähty SISU-hankkeessa, jonka tavoitteena on saada Valkeakoskelle 300 uutta työpaikkaa. Vuoden 2010 kesällä alkanut hanke on 3-vuotinen.
– Nyt jo uusia työpaikkoja on tullut yli 50. Kun ja jos kaikki jo aloitettu projektit toteutuvat, on työpaikkoja tulossa Koskiin yli 100, kertoo hankkeen projektijohtaja Mikko Seppälä.
Yksi keino uusien yritysten houkutteluun on nopea reagointi. Seppälä sanoo, että yritysjohtajia on turha käyttää pelkästään kahvilla Koskissa. Päätöksiä sijoittumisesta tehdään nopeasti.
– Myös kaupungin päätöksenteon on oltava nopeaa. Muuten yritykset menevät muualle, tietää Seppälä.





Pitkä on vielä matka,jos ajatellaan,että Koskiin olisi hyvä tulla muualta ja kotiutua.Ilmapiiri on ihmeen sisäänpäinlämpiävä ja koskilaiseksihan ei kuulemma tulla vaan synnytään.Toivottavasti näistä muinaisjäänneasenteista päästään eteenpäin.Tämä ei nyt sitten tarkoita,etteikö vanhaa kulttuuria osattaisi arvostaa vaan kyse on ehkä pikemminkin erilaisen ja uuden hyväksämisestä.Aika moni täällä esim.uraa tehneistä starttaa eteenpäin.Avoimuutta ja eteenpäin katsomista entisen sijaan.
Ilmoita asiaton kommentti