Automurtojen sarja Valkeakosken keskustassa
Valkeakosken keskustassa murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä 3 autoon.
Salonkatu 11:n pihassa olleeseen henkilöautoon oli tunkeuduttu ovesta. Autoa oli pengottu, ja se oli yritetty käynnistää, mutta siinä ei ollut onnistuttu. Autosta ei ollut kadonnut mitään omaisuutta.
Vastaavanlainen murto tapahtui Valtakatu 5–7:n pihassa. Myös siellä autoon oli menty ovesta, ja se oli yritetty varastaa, mutta käyttöönotto oli epäonnistunut. Autosta oli viety usb-liitin.
Kolmannessa tapauksessa tekijä tai tekijät onnistuivat anastamaan Toyota Corollan Valtakatu 15:n pihasta. Auto löytyi lauantai-iltapäivänä liikennepuiston parkkipaikalta. Autosta oli kadonnut Caliber-merkkinen autoradiosoitin ja 2 Pioneerin kautinta.
Poliisi ei ole saanut vihjeitä teoista mutta epäilee, että niiden takana on yksi ja sama tekijä tai porukka.


