Uutiset

Päivitetty 14.2.2012 14:57, julkaistu 14.2.2012 14:57

Liikekeskuksessa ei nähdä nälkää

Kuva: Henry Rantaniemi
Simo HussoLähetä palautetta toimittajalle
Raudoittajat Jukka Lintula ja Teemu Halonen valmistelevat Hesburgerin terassia uudessa liikekeskuksessa.

Uuden liikekeskuksen rakennustyöt Valkeakosken keskustassa ovat aikataulussa. Valmista on odotettavissa lokakuun loppuun mennessä. Vaikka valmistumiseen on aikaa vielä 8 kuukautta, on talosta varattuna jo yli 80 prosenttia. Keskukseen on tulossa muun muassa Subway, Kotipizza, sisustusliike ja kampaamoketju, niin ja tietysti Citymarket.

– Alakerrassa on vapaana enää 45 neliön liiketila, kertoo rakentajayhtiö Hartelan aluejohtaja Tom Olli.

Toisessa kerroksessakaan ei nälkä pääse yllättämään. Sinne majoittuu Hesburger. Ollin mukaan yläkerrassa on tilaa vielä yrityksille. Vuokrattavien tilojen koko on 51 neliöstä liki 600 neliöön.

Sen sijaan yksikään vaatekauppaketju ei vielä ole päättänyt tulostaan liikekeskukseen. Ollin mukaan neuvotteluja on kuitenkin käynnissä.

Hartela rakentaa alueelle myös 3 kerrostaloa. Ensimmäinen niistä. Asunto Oy Ankkuri, valmistuu samaan aikaan liikerakennuksen kanssa. Kaksi muuta tehdään kysynnän mukaan lähivuosina.

Alueella sijaitseva torisauna toimii nyt hartelan rakennustyömaan toimistona. Suojeltu rakennus on kuitenkin myytävänä.


AVAINSANAT:

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.4.2012 10:29

Ei mitään kun koskiviihdekin lähtee sieltä kulmurin taloon. Tai no jää sinne se Alko jonka eteen deekut voi jäädä heilumaan, ja työkkäri josta saa hakee töitä. Miten olisi Mcdonalds tosiaan Hesen tilalle. Carpuzista isompi ja pari uutta kebab mestaa taloon :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 21:54

Sauna matalaks vaan. Pois kehityksen tieltä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 21:07

parasta on lisääntyvä lämmin parkkitila. Nyt kun osa Koskikaran työntekijöistä ja yrittäjistä
parkkeeraa halliin, niin asiakaspaikat olleet kortilla ainakin pakkaskeleillä..yllätävän paljon autoja heti 09 jälkeen eikä paljon asiakkaita..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 19:55

Kyllä nähdään sillä kyseisten ns. ruokapaikkojen annokset on kalliita ja pieniä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 13:31

Tokmanni tai minimania tai vastaavat vois tulla, niin ei tartte enää idioottiparkkiin lähtee :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 13:29

EI MITÄÄ MÄKKÄREITÄ!!! HESE PYSYY :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 12:12

Koskikaraan jää ALKO! ja uskon että s-market pistää johonki Prisman pystyyn lähivuosina. Toisaalta hyvä, että palvelu ja kilpailu kiristyy, mutta itse paikka johon liikekeskus nyt rakennetaan pilattiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 11:14

Mikä kampaamoketju on kyseessä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 09:36

Koskikaran ässään jää tyhjät hyllyt,menkää katsomaan nimim. paikka vaihtuu

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 09:20

sitten vielä Mäkki nykysen Hesen paikalle ja tuohon uuteen kauppakeskukseen vielä OIKEA ruokaravintola, niin sitten olis hyvä!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 20

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 23

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 20

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 40

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 40

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 30

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 201

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1219

  3. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1913

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  9. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 455

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 381

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 309

  9. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7538

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1366

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2216

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9324

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 9016

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 149

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 140

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 2 0 110

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 2 3 70

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 17 21 60

  6. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 25 1 44

  7. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 4 0 37

  8. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 12 19 33

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 8 0 33

  10. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 2 0 29

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot