Uutiset

Päivitetty 13.2.2012 15:33, julkaistu 13.2.2012 15:32

Valkeakosken tontit kiinnostivat

Kuva: Eila Saukkonen
Eila SaukkonenLähetä palautetta toimittajalle
Etelä-Pirkanmaan kunnat näyttivät Asta-messuilla, että niissä on tilaa lasten kasvaa.

Asta Rakentaja -messuihin Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa tutustui perjantaista sunnuntaihin yli 18 000 kävijää. Myös näytteilleasettajia oli runsaasti, 280.

Etelä-Pirkanmaan kunnat esittäytyvät messuilla yhteisosastolla.

Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikkö Petri Ahonen on tyytyväinen messupäiviin.

Esimerkiksi Valkeakosken tontteja kyseltiin paljon. Tonttivaraukset tehdään tavallisesti netissä, mutta messuillakin ainakin yksi varaus tehtiin ja allekirjoitettiin myös ihan paikan päällä.

Valkeakosken ”mansikat”, esimerkiksi Valkeakosken teatteritarjonta oli hyvin messukävijöiden tiedossa, ja yleinen mielikuva kaupungista osoittautui myönteiseksi.


AVAINSANAT:

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.2.2012 13:39

Valkeakoskea on kieltämättä "hyvä" markkinoida: kaavoitettu tontteja "maalle" josta keskustaan 4-5 km. Julkinen liikenne ei kulje arkena klo 18 jälkeen, pääseeköhän sunnuntaina edes kirkkoon?

Toimiva julkinen liikenne on perusasia, mutta ei Valkeakoskella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 23:12

"Paljon on kehitettävää, jotta uudet rakentajat saisivat hyvää palvelua Valkeakosken kaupungin henkilökunnalta. Kyllä oli oman talon lupien kanssa niin vaikeeta että....Melkein jo muutettiin muualle."

Niin oltais mekin muutettu, mutta oltiin keretty investoida hankkeeseen jo sen verran paljon, ettei kannattanut enää perua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 12:44

Juu...onkohan se Rydmankaan sittenkään ihan valkeakoskelainen?
Visavuoresta ei käytännössä tiedä kukaan VLK:n
ulkopuolinen pois lukien muutamaa pensselin
heiluttajaa.
Kyllä Valkeakoski on todella tuntematon paikkakunta, olen sen huomannut useasti
ympäri suomea matkatessani.
Hyvä jos tonteista on kysyntää, edes Valkeakosken
mittakaavassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 11:17

Paljon on kehitettävää, jotta uudet rakentajat saisivat hyvää palvelua Valkeakosken kaupungin henkilökunnalta. Kyllä oli oman talon lupien kanssa niin vaikeeta että....Melkein jo muutettiin muualle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 08:43

"Niin, Hakan jalkapallojoukkue...

"

Ehdota toki tilalle jotain muuta, mikä tunnetaan ympäri Suomen? Suomessa tunnettuja valkeakoskelaisia ilmiöitä ei ole kovinkaan laaja valikoima..

- Visavuori, Rapola
- Kari Rydman
- Valkeakosken Haka, varsinkin futis ja hiihto
- Kallion brömistelyveljekset
- Paperitehdas ja haju
- Valittajat

Ehdottakaa lisää?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 19:01

"Hienoa, jos saataisiin Koskiin uusia, aktiivisia asukkaita ja palveluja!

Kyllä saadaan. Meillä on toimiva markkinointikoneisto sitä varten."

Niin, Hakan jalkapallojoukkue...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 15:16

"Hienoa, jos saataisiin Koskiin uusia, aktiivisia asukkaita ja palveluja!"

Kyllä saadaan. Meillä on toimiva markkinointikoneisto sitä varten.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 14:41

Jos nuo änkyrävalittajat saisivat päättää, Koskissa elettäisiin vieläkin "kultaista" 60-lukua. Kehitys ja positiivinen mieli tuntuvat olevan kirosanoja joillekin ihmisille. Negatiivisuus levittää vain huonoa ilmapiiriä ympärille ja aiheuttaa itselle pahan olon. Rakentava kritiikki on ihan eri juttu.
Hienoa, jos saataisiin Koskiin uusia, aktiivisia asukkaita ja palveluja! Hyvä kun toiset uskaltavat ja osaavat:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 11:26

Oman kaupungin moittijat voisivat tietysti itsekin tehdä asialle jotain?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 11:22

"Kiinnostaa ja kiinnostaa. Menkääpä vaikka Tampereelle tai Lempäälään ja verratkaa kiinnostusta vastaavaan kuin Vlk:lla.
Kyllä on "kiinnostus" pientä mansikkapaikassa!!

"

Onneksi kuitenkin asukasmäärä kasvaa paikallisista änkyröistä huolimatta. Mihin tällä kaupungilla olisikaan mahdollisuudet jos lopetattaisiin valitus.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 20

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 23

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 20

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 40

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 40

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 30

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 201

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1219

  3. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1913

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  9. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 455

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 381

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7538

  9. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 309

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1366

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2216

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9324

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 9016

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 132

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 125

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 2 0 104

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 2 3 68

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 17 21 59

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 4 0 36

  7. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 25 1 33

  8. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 12 19 32

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 8 0 31

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 20 1 26

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot