Tietotien lukion romahdustuomiot pysyviksi
Turun hovioikeus on jättänyt pysyviksi lokakuussa 2008 Valkeakoskella sattunutta lukion romahtamistapausta koskevat tuomiot. Elementtejä asentanut työntekijä putosi elementtien romahtaessa yli 10 metriä ja loukkaantui vakavasti.
Käräjäoikeus tuomitsi SRV Asunnot Oy:n 10 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta ja sekä yhtiön työpäällikön että vastaavan mestarin sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Rangaistuksia määrättiin myös konsulttisuunnittelijalle, insinööritoimiston toimitusjohtajalle ja elementtiasennusfirman toimitusjohtajalle.
Kaikki syytetyt valittivat tuomiosta hovioikeuteen, mutta peruuttivat valituksensa, joten käräjäoikeuden tuomio jää lainvoiman saaneena pysyväksi.
Työsuojeluviranomainen katsoi, että sekä rakenteiden pääsuunnittelija, työmaan päätoteuttajan edustajat että elementtiasennusfirman edustajat olivat laiminlyöneet heille työturvallisuusmääräysten mukaan kuuluneita suunnittelu-, valvonta- ja huolellisuusvelvoitteitaan.
Loukkaantunut työntekijä sai korvauksia vammoistaan noin 23 000 euroa.



No,onpahan otsikko!
Ilmoita asiaton kommentti