Avilonin saneerausohjelma ei vielä valmis
Viskoositehdas Avilonin saneerausohjelma piti alunperin jättää viimeistään tänään maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Saneerausohjelmaehdotukselle haettiin kuitenkin uutta määräpäivää.
Käräjäoikeus hyväksyi määräajan pidennyksen siten, että ohjelmaehdotus tulee jättää viimeistään 7. toukokuuta.
– On täysin tavallista, että saneerausohjelman tekemiseen otetaan hieman lisäaikaa. Tällä tavalla saamme tehtyä suunnitelman, joka menee varmasti läpi, saneerauksen selvittäjä, asianajana, Pekka Jaatinen sanoi Valkeakosken Sanomille.
Avilonin saneerausohjelmaehdotukseen sisällytetään tuoteryhmälaajennuksia ja teknologioiden hyödyntämistä.
Avilon Oy:n kokonaisvelka on noin 34 miljoonaa euroa.





"Kyllähän Avilon työllisti kaiken kaikkiaan n.180
omaa ja n. 120 muuta eli MP ja NL ja pienempien
yritysten porukkaa. Siihen kun vielä lisätään
kuljetus ym. yrittäjät niin kyllähän Avilon työllisti yli 300 henkilöä reilustikkin."
Tänään 28.2.2012 Neo Industrial ilmoitti tilinpäätöstiedotteessaan että konsernin viskoosikuidut-toimiala työllisti vuonna 2011 135 henkilöä.
Kai ne itse sen tietää paremmin kuin me...
Ilmoita asiaton kommentti