Sääksmäellä vilkastui illansuussa
- Voipaalan kirjastossa äänestyslipun sai illansuussa Ulla Perholalta. Vaaliluetteloa selasi Marja Heikkinen.
Kyllä me yli 60 prosentin tänäänkin pääsemme, arvioi vaalilautakunnan sihteeri Minna Kamppari Sääksmäen äänestysvilkkautta sunnuntaina illansuussa.
– Emme kuitenkaan varmaankaan ihan siihen, mihin presidentinvaalin 1. kierroksella eli 68,7 prosenttiin.
Vaalilautakunnan puheenjohtajan Marja Heikkisen mukaan päivästä tuli vilkkaampi kuin aamun hiljaisena aloitustuntina kuviteltiin.
– Meille näkyy jopa muodostuvan jonoa, Minna Kamppari hymyili.
Voipaalan kirjastoon tupsahti väkeä ulkoa pakkasesta lähes tasaisena virtana. Miehensä Kari Sipiläisen kanssa äänestämässä käynyt Kirsti Kukkola ei paljastanut, äänestikö Pekka Haavistoa vai Sauli Niinistöä.
– Pikkuisen mietitytti. Ääneni sai se, jonka ajatusmaailma on lähempänä omaani, Kukkola tyytyi sanomaan.
Sipiläinen puolestaan piti valintaa 2 ehdokkaan välillä helppona.
Sääksmäen äänestysalueella on 1045 äänioikeutettua. Heistä useampi kuin joka 4:s äänesti jo ennakkoon.
Kaikkiaan Valkeakoskella on 16523 äänioikeutettua, joista 32 prosenttia käytti äänioikeuttaan jo ennakkoäänestyksessä.


