Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 14:54, julkaistu 3.2.2012 14:50

Huvi nousee Koskelan paikalle Vaskessa

Raimo Koskela pääsee viettämään vapaapäiviä. Katriina Huvin kiireet sen sijaan jatkuvat.

Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n (Vaske) toimitusjohtaja Raimo Koskela jää maaliskuun alussa vuodeksi vuorotteluvapaalle.

Koskelan tehtävät ottaa hoitaakseen projektipäälliköstä toimitusjohtajaksi nouseva Katriina Huvi, joka on aiemmin luotsannut Vaskessa muun muassa Kasvu Yrittäjyyteen -hanketta.

Vasken viime vuosi sujui erinomaisesti. Viime vuoden aikana Etelä-Pirkanmaalle perustettiin 79 uutta yritystä, joista 38 Valkeakoskelle, 44 Akaaseen ja 15 Urjalaan. Vaske oli mukana valtaosassa perustamishankkeita. Uusia työpaikkoja syntyi noin 300.

Tunnustuksena erinomaisesti tehdystä työstä Vaske valittiin Suomen yrittäjien tutkimuksessa Pirkanmaan parhaaksi seudulliseksi elinkeinoyhtiöksi.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 19:48

"Kuinka monta työpaikkaa tuli Valkeakoskelle 38
yrityksen poikimana?"

Mielenkiintoista, kun ei voi lukujakaan tähän esittää. Alkuperäisessä teksissä epäilin paikkoja syntyneen kaksi kappaletta ja loput firmoista päätyneet pöytälaatikkoon.

Ilmeisesti tämäkin lehti on painettu politiikan ikeen alle ja tekstit ovat luetettu etukäteen kaupungintalolla.

Lehti saisikin alkaa tekemään jutun jokaisesta uudesta yrittäjästä tästä lähtien, joka pitäjään tulee. Voisin jopa alkaa harkitsemaan lehden tilaamistakin.

-Sepe Susi

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 16:54

Tieto voi lisätä tuskaa, mutta asiattomiin kirjoituksiin riittää täysi tiedottomuus...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 17:26

Toivottavsti nimi ei ole enne.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 06:06

Aivan höpö höpö tyyppejä. Istuvat puvut päällä
toimistoissaan ja käyvät lounaalla, pikällä.
Kyllä on maailmassa ylimääräistä rahaa kun tarvii tuollaisiakin vakansseja olla.
Mutta pitäähän koulutetuille henkilöille jotain
keksiä...keksiköön nyt sitten vaikka yrityksiä.
Veronmaksajien tuella konkurssiin asti!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 15:38

Kuinka monta työpaikkaa tuli Valkeakoskelle 38
yrityksen poikimana?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 10

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 12

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 10

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 30

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 30

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 20

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 201

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1219

  3. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1913

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  9. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 455

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 381

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7538

  9. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  10. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 309

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1356

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2206

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9224

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 8916

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 109

  2. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 107

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 2 0 92

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 2 3 61

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 17 21 54

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 4 0 32

  7. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 25 1 30

  8. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 12 19 30

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 8 0 29

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 20 1 26

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot