Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 16:35, julkaistu 1.2.2012 16:34

Tervasaaren paperikone 7 ruotsalaisille

Kuva: Henry Rantaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Paperikone 7:llä työskentelevät Eero Mustonen ja Jari Johansson kuulivat keskiviikkona siirtyvänsä ruotsalaisen Billerudin palvelukseen.

UPM myy pakkauspaperivalmistuksensa ruotsalaiselle pakkauspaperivalmistajalle Billerudille. Kaupan arvo on 130 miljoonaa euroa.

Kauppaan sisältyvät Valkeakosken Tervasaaressa ja Pietarsaaressa toimivat kaksi pakkauspaperikonetta. Kaupassa mukana oleva paperikone 7 Tervasaaressa valmistaa voimapaperia.

UPM:n pakkauspaperiliiketoiminnan palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy Billerudin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Suomesta Billerudille siirtyvän henkilöstön määrä on noin 185 henkilöä, joista 55 työskentelee Tervasaaressa. Tehdaskiinteistöt ja infrastruktuuri jäävät sen sijaan UPM:n omistukseen.

UPM:lle jää Tervasaareen kaksi tarrapaperikonetta.

”UPM keskittyy yhä enemmän graafisiin papereihin ja valikoituihin erikoispapereihin”, Valkeakoskella keskiviikkona vieraillut UPM:n paperintuotannosta vastaava johtaja Arto Lampinen sanoo.

Lue lisää Tervasaaren tunnelmista torstaina Valkeakosken Sanomista.


AVAINSANAT:

Kommentit (28)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)4.2.2012 16:20

Se on ainakin lopun alkua,jos Hakan porukka sotketaan kuvioihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 09:31

Eikös tuo olekaan hyvä asia että tulee uutta kylään?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 16:12

Nyt FC Haka Billerudin kimppuun ja kunnon sponsorisopimus, hopi, hopi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 20:02

Eiks vitosella ja seiskalla ole yhteiset kunnossapitomiehet ja paljon muutakin väkeä jotka ovat tehneet töitä ympäri tehdas seiska mukaanlukien?

Ryhtyykö upm huoltamaan ruotsinpojan konetta,hoitamaan rullankäsittely, varasto, varaosa jne. hommia? Ei taida tuo homma aivan sillä hoitua että siirretään vaihdetaan 55 ihmiselle toisen firman tunnukset ja meno jatkuu!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 15:56

Kaikki on kaupan,jos hinnoista sovitaan.Yksi tai useampi paperikone on pieni pelinappula,joten kelpaa toivotella tervetulleeks hurrit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 11:53

Oli vaikea ennustaa 60-luvulla tulevaisuuteen 40 vuoden taakse. Tilanne muuttui lohduttomaksi ja savujen katkaiseminen oli ainoa vaihtoehto.
PK7 ja Pietarsaaren kone tekevät erilaisia papereita. PK7 tekee MG-paperia, joten se on Pietarsaaren koneen kanssa yhdessä toisiaan täydentävä paketti. Kokonaan toinen asia on, mikäli Billeruud aikoo tehdä saman kuin kiinalaiset Säterille, eli viedä rahat, asiakkaat, patentit, nimen jne...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 11:35

PK6 oli aikansa hyvä investointi. Leveys 4,5 m ja risat. Se oli tehty säkkipaperin valmistukseen. Tuotteen Säkkitehdas ja Teollisuuspaperitehdas sopivat yhdessä hyvin asiakkaiksi. Investointipolitiikka oli varovaista. Kun sitten säkinvalmistus siirrettiin Poriin ja Teollisuuspaperitehdas myytiin ja vielä Neuvostoliitto romahti, niin tilanne muuttui dramaattisesti. Pietarsaaren koneen leveys on 6 m ja siihen on investoitu koko ajan. Seuraus oli, että Pietarsaaren kone porskottaa edelleen, mutta Valkeakoskella rauta kylmeni. Jatkuu...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 11:12

Mistä ihmeen koloista näitä "asiantuntijoita" nousee?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 10:50

Ei näitä tehtaiden lopetuksia kannata nopeasti tehdä, tulisi hirveä kitinä. On helpompaa ajaa koneita alas yksi kerrallaan, muutaman vuoden välein. Silloin se näyttää siistimmältä ja on hallitumpaakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 09:16

eikös tota loppua ole povattu jo kutosen lopettamisen jälkeen? Mutta tärkeintähän on saada mahdollisimman monta konetta lopetettua, tulee muille hyvä mieli!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 10

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 12

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 10

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 30

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 30

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 20

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 181

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1119

  3. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 419

  4. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1813

  5. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 741

  6. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 62

  7. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 82

  8. Masennus: 10 jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle

    UUTISET 18.5. 15:45 185

  9. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 191

  10. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 251

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 381

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7955

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3811

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  8. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7538

  9. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  10. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 309

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1356

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2206

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9224

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 8916

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 88

  2. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 1 0 82

  3. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 70

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 1 3 56

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 16 21 48

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 3 0 30

  7. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 11 19 28

  8. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 24 1 25

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 7 0 24

  10. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 1 0 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot