Päiväkoti: kalliista vuorohoidosta jäädään pois jopa perumatta
Lapsille Tallinmäen päiväkodissa varatusta viikonloppuhoidosta toteutui viime syyskuussa vain 75 prosenttia. Lokakuussa vastaava prosentti oli noin 67, marraskuussa vajaa 61 ja joulukuussa vajaa 73.
Lapsille viikkoa aiemmin tilatut hoitovuorot toteutuvat siis hyvin vaihtelevasti. Viime hetken peruutuksia ja kokonaan perumatta jättämisiä on paljon.
Nyt Valkeakoski aikoo luoda vuorohoitoon pelisäännöt.
– Sitten kun kasvatus- ja opetuslautakunta on vahvistanut reunaehdot, on meidän helpompi toimia täällä Tallinmäessä, päiväkodinjohtaja Terhi Sahala keskustan varhaiskasvatusyksiköstä sanoo.
Varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Vattulainen valmistelee vielä esitystään raameiksi.
Vuorohoito on kustannuksiltaan kalleinta päivähoitoa. Päiväkodin mukaan tilattujen hoitovuorojen peruutukset johtuvat vain harvoin lapsen sairaudesta tai vanhemman työvuoron muuttumisesta.
Tilastosta käy ilmi myös se, että henkilöstön työvuorot muuttuvat nopealla aikataululla tai niitä peruuntuu. Se on työsuojelun kannalta epäsuotavaa ja edellyttää joka tapauksessa työntekijöiltä suurta joustoa.
Vuorohoito ei kuulu päivähoitolain tarkoittaman subjektiivisen päivähoito-oikeuden piiriin, vaan on tarveharkintainen palvelumuoto. Tämän takia päiväkoti kyselee lapsen vuorohoidon tarpeen taustoja, kuten perheen aikuisten työvuoroja.



Pitäähän peruuttamattomasta hammashoidosta tai lääkärissäkäynnistäkin maksaa, miksei sitten kalliista vuorohoidosta, jos sen on varannut eikä käytäkään? Työntekijöitä kohtaan tosi väärin!
Ilmoita asiaton kommentti