Uutiset

Päivitetty 31.1.2012 13:52, julkaistu 31.1.2012 13:49

Valkeakoski-lisää ei tule

Kuva: Henry Rantaniemi
Eila SaukkonenLähetä palautetta toimittajalle
Irene Jokela ja Kunto sekä Elina Uotila ja Jimi poikkesivat tiistaina kotoa vauvakahvilaan.

Niin paljon kuin pienten lasten vanhemmat Valkeakoski-lisää toivovat, sitä ei enää kokeilla.

Kaupunginhallitus katsoi maanantaina asian loppuunkäsitellyksi. Hallitus vastasi jo viime maaliskuussa tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Käytännössä asiasta päätti kaupunginvaltuusto jo marraskuussa. Se ei antanut rahaa lisään. Vain 2 valtuutettua kannatti määrärahaa. 40 valtuutettua katsoi, ettei etuisuuksia voi epävarmassa tilanteessa laajentaa.

Aiemmat muiden kokeilut eivät kaupungin mukaan myöskään puolla sitä, että etuisuuden käytöstä olisi hyötyä. Tamperelaisselvitys viime vuodelta kertoo,että lasten kotihoidon kuntalisällä on vain vähän vaikutusta siihen, mitä vanhemmat päättävät 1–2-vuotiaan hoidosta.

Aloitteessa toivottiin Valkeakoski-lisää pienten lasten päivähoidon järjestämisvaihtoehdoksi. Seurakunnan vauvakahvilassa tiistaina haastatellut äidit arvelevat, että 200 euronkin lisällä lasten vienti päivähoitoon lykkääntyisi. Kasvatus- ja opetuskeskuksen käyttämien selvitysten mukaan näin ei olisi.

– Kotihoidontuesta jää käteen vain 259 euroa kuussa, ja lapsi kuluttaa aika paljon ruokaa ja vaatteita, sanoo koskilaisäiti Irene Jokela.

Hän aikoo olla vielä kotona Kunto-pojan, 1 vuosi ja 1 kuukausi, kanssa.


AVAINSANAT:

Kommentit (34)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)8.2.2012 16:36

Lapsia haluavat maksakoon huvinsa omasta pussistaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 09:44

"Sama juttu muuten jalkapallon kanssa. Jos haluaa pelata niin pitäisi olla itsellä millä maksaa. Mutta kun ei tunnu olevan.

"

Samaa mieltä tästä. Nyt minunkin verorahoja menee kaikkeen sellaiseen mitä en käytä, mm. lastenhoito, vanhushuolto, terveyskeskus, kirjasto..Jos saisin pitää palkkani itselläni voisin tukea enemmän vaikka urheilua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 09:55

Omien laskelmieni mukaan Hakan tuella pystyttäisiin maksamaan kaikille Koskin lapsiperheille tukea niin, että ei tarvitsisi käydä töissä ollenkaan. Muistakaa ketä äänestätte?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 21:59

Ensimmäisenä pitäisi saada Kelan yms. tuilla (äitiys-, isyys-, työttömyysturvalla) olevien lapset pois tarhasta. Näitä kaupungissa riittää vaikka kuinka paljon. Eli subjektiivisesta päivähoidosta pitää ensin luopua.,,,,
Olen täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. En ymmärrä että työttömät vanhemmat raahaavat lapsen tarhaan. Ainoastaan jos oikeesti on jotakin ongelmia kotona,niin silloin voisi muutama tunti vkossa olla tarpeen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 23:02

"Ei mitään lisiä tarvita , jos homma kakruja niin maksakoon itse menot.."

Sama juttu muuten jalkapallon kanssa. Jos haluaa pelata niin pitäisi olla itsellä millä maksaa. Mutta kun ei tunnu olevan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 23:00

75K? saatiin heti kasaan Hakalle mutta muutamaa satasta ei saada kasaan lapsiperheille. Näin se Valkeakosken mansikkapaikka kohtelee mahdollisia tulevia veronmaksajiaan jalkapallon ehdoilla. Ei aivan täysiä pisteitä voi toiminnasta antaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 21:11

Ensimmäisenä pitäisi saada Kelan yms. tuilla (äitiys-, isyys-, työttömyysturvalla) olevien lapset pois tarhasta. Näitä kaupungissa riittää vaikka kuinka paljon. Eli subjektiivisesta päivähoidosta pitää ensin luopua. Tämän jälkeen kunnalla on varaa maksaa lisiä. Yksi päivähoidossa oleva lapsi maksaa Valkeakosken kaupungille noin 1000 euroa/kk. T: 2+3 hengen talous (ja nämä kolme ovat alle 5v ja nyt kotona)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 15:51

"Ei pidä paikkaansa, mikäli lisä otetaan markkinointibudjetista.

"

Sillä ei nyt ole väliä, mistä se raha otetaan. Muut tulot pienenevät ja hyöty on olematon. Onneksi kahta lukuunottamatta valtuutetut ovat tämän tajunneet.

KETKÄ KAKSI KANNATTIVAT, EI JATKOON!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 13:47

"Lisä ei hyödytä pienituloisia. Lisä vähentää muita sosiaalietuuksia. Hyvätuloiset sen sijaan lisästä hyötyvät."

Ei pidä paikkaansa, mikäli lisä otetaan markkinointibudjetista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 13:16

"Kotihoidontuesta jää käteen vain 259 euroa kuussa, ja lapsi kuluttaa aika paljon ruokaa ja vaatteita, sanoo koskilaisäiti Irene Jokela."

Niin onko se kaupungin tehtävä hyysätä rahaa, että mammat pääsee taas vähän Ideaparkkiin??

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 24

  2. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 17

  3. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 10

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 12

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 10

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 30

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 30

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 20

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 72

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 181

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1721

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1119

  3. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 419

  4. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1813

  5. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 741

  6. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 62

  7. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 82

  8. Masennus: 10 jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle

    UUTISET 18.5. 15:45 185

  9. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 191

  10. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 251

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 371

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7855

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 76926

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 87933

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77526

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3711

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 44936

  8. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7438

  9. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 788

  10. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 299

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 88033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 77026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 45036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1356

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2206

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9224

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 8916

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 880

  10. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 798

  1. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 1 7 88

  2. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 1 0 82

  3. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 2 4 70

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 1 3 56

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 16 21 48

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 3 0 30

  7. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 11 19 28

  8. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 24 1 25

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 7 0 24

  10. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 1 0 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot