Uutiset

Päivitetty 10.1.2012 16:17, julkaistu 10.1.2012 16:16

Varkaat ajoivat liikkeen ikkunan läpi – tekijät ja satojen tuhansien eurojen saalis kateissa

Poliisi pyytää silminnäkijöiden havaintoja elokuvamaisesti tehdystä kultasepänliikkeen ryöstöstä.

Rikos tapahtui hieman ennen puoli kuutta tiistaiaamuna Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa.

Varkaat saapuivat valkoisella BMW:llä Kauppakadun suunnasta ja peruuttivat sillä liikkeen ikkunan rikki. Tämän jälkeen he haalivat mukaansa arviolta useiden satojen tuhansien eurojen saaliin.

Teon jälkeen varkaat jättivät BMW:n paikalleen ja poistuivat Satakunnankadun suuntaan tummalla Saab-henkilöautolla (rekisteritunnus AIB-783). Myös Saabin nähtiin tulevan rikospaikalle Kauppakadun suunnasta.

Saab oli varastettu aiemmin Tampereen Koulukadulta. Poliisi löysi sen myöhemmin tiistaina hylättynä Tampereen Onkiniemestä, josta varkaiden matka on mahdollisesti jatkunut toiselle ajoneuvolla.

Vitriinin läpi ajettu BMW (rekisteritunnus OLG-453) oli anastettu vain muutaman sadan metrin päästä tekopaikalta Satakunnankadun ja Kortelahdenkadun risteysalueelta.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja teosta, molemmista autoista ja niiden lähettyvillä liikkuneista henkilöistä.

Havainnot voi ilmoittaa joko puhelimitse (puh: 050 399 8024) tai sähköpostitse (pitkakestoinen.pirkanmaa(at)poliisi.fi).

Liikkeestä anastettiin ainakin Tissot-, Omega-, Frederique Constant -, Perrelet- ja Eterna-kelloja, Kalevala-, Tillander-, Rivoir-, Sandberg-, Gemex- ja Kohinoor-koruja sekä Gemma-helmikoruja.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 00

  2. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 10

  3. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 10

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 12

  5. Kakkua ja keskustelua

    AJANKOHTA 21.5. 15:09 10

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 30

  7. Tuomi kukkii ja taiturit laulavat

    LUONTO 21.5. 09:45 30

  8. Mummoille pino huiveja

    AJANKOHTA 21.5. 09:02 20

  9. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 62

  10. Pikku orava herkkupöydässä: katso myös herttainen kuvasarja

    LUONTO 20.5. 14:01 181

  1. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 1619

  2. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 1118

  3. Poliisi puuttuu kerjäämiseen vasta, jos lakia rikotaan

    UUTISET 18.5. 16:55 1813

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 87933

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 76926

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77526

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 44936

  8. Kunniaa kaatuneille

    AJANKOHTA 20.5. 17:38 62

  9. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7438

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3711

  1. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 371

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7855

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 76926

  4. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 87933

  5. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 3711

  6. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77526

  7. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 44936

  8. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 7438

  9. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 788

  10. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 299

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 87933

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 76926

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 77526

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 44936

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1356

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2206

  7. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 9224

  8. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 8916

  9. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 870

  10. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 7855

  1. Tätä miestä Haka olisi kaivannut

    URHEILU 21.5. 21:40 0 0 74

  2. 60-lukulaisen kunnantalon myyntinäyttö kiinnosti

    UUTISET 21.5. 16:20 1 0 61

  3. Mansikkapaikka-tunnus herätti vilkkaan keskustelun

    UUTISET 21.5. 20:41 1 0 51

  4. Liputuksessa on tarkat säännöt

    UUTISET 21.5. 16:45 1 2 46

  5. Valkeakoskelainen kutsuvieraana Mestarien liigan loppuottelussa

    URHEILU 19.5. 17:44 16 19 35

  6. Missä on Alex?

    UUTISET 21.5. 10:03 3 0 24

  7. 15-vuotiaalta mopokortti hyllylle

    UUTISET 20.5. 13:47 11 18 22

  8. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 24 1 21

  9. Rattijuoppo jäi kiinni Lumikorvessa

    UUTISET 20.5. 10:57 7 0 18

  10. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 37 11 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot