Arhinmäki veti väkeä Koskikaraan
- Paavo Arhinmäen vaalikaravaani jatkoi Valkeakoskelta kulkuaan kohti Nokiaa ja Tamperetta.
Maanantai-iltapäivänä kahvia, pullaa, lehtisiä ja rintamerkkejä lähtee tasaiseen tahtiin ohikulkijoiden matkaan Koskikaran aulan vaalipöydältä. Moni vilkuilee kelloaan ja katselee ulko-oven suuntaan; yksi on vielä joukosta pois.
Lopulta kiireinen vasemmistoliiton presidenttiehdokas, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki saapuu paikalle noin puoli tuntia myöhässä. Sitten pikainen kättelykierros, teekuppi kouraan ja vakuuttamaan vaalikansaa.
– Ei se ihan niin pieni olekaan kuin kuvassa, muuan paikalle tullut murjaisee.
– No, kun vieressä on Lipposen kuva, kuka hyvänsä näyttää pieneltä, Arhinmäki naurahtaa takaisin.
Arhinmäki ottaa nopeasti tilan haltuun. Volyymi on sen verran kova, että loitommalle jääneetkin huomaavat varmasti, kun ehdokas kaivaa ensi töikseen esiin Nato-kortin muistuttaessaan, että näissä vaaleissa ratkaistaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja.
– Suomi tarvitsee presidentin, joka puolustaa maamme liittoutumattomuutta ja sanoo selkeästi ei Natolle, Arhinmäki tähdentää.
Lue lisää tiistain painetusta VS:sta!





Aika mojovan otsikon Koikkalainen vetäisi muutamasta paikalle osuneesta kahvittelijasta!
Ilmoita asiaton kommentti