Urheilu

Päivitetty 10.2.2012 18:08, julkaistu 10.2.2012 17:57

TPS niukasti Hakaa parempi

William De Mattian, alias Deman hevosenpotkuja olisi kaivattu Turussa.

Hakan toinen jalkapalloilun Liigacupin ottelu tällä kaudella päättyi vierastappioon TPS:aa vastaan. Turkulaiset olivat vahvempi uudella Javenture-Areenalla lukemin 1-0.

Varsin tasaisen ottelun ensimmäinen loistava maalipaikka tuli puolen tunnin pelin jälkeen läpiajoon päässeelle TPS:n Mika Ääritalolle. Ville Kauppinen Hakan maalilla venytti tuon yrityksen tolpan kautta väljemmille vesille.

Viisi minuuttia myöhemmin Kauppinen oli voimaton, kun Ääritalo ja Dennis Okaru juonivat paikan Aleksi Ristolalle. Ristola pääsi siirtämään turkulaiset johtoon.

Hakan urakka hankaloitui tunnin pelin jälkeen, kun Juha Pirinen otti toisen keltaisen korttinsa ja sai näin aikaisen suihkukomennuksen.

Vajaalla pelaamistaan huolimatta Haka pystyi painamaan peliä TPS:n päätyyn. Shane Robinson rakensi pari kertaa maukkaan tekopaikan, mutta montaa huippuvaarallista tilannetta koskilaiset eivät pystyneet luomaan.

Myös Hakan seuraava Liigacupin ottelu on Turussa. Kahden viikon päästä perjantaina on vastassa Inter. Ottelu alkaa Javenture-Areenalla tuolloin kello 15.

Hakan kokoonpano: Ville Kauppinen, Antti Ojanperä, Pauli Kuusijärvi, Marco Matrone (69. Albert Kuqi), Dema, Shane McFaul, Shane Robinson, Juha Pirinen (var.+var=ua.), Topi Järvi (40. Lassi Luoto), Obi Metzger (var.) (28. Jens Harju), Jordan Seabrook (78. Sasha Popovitch).


AVAINSANAT:

Kommentit (23)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.2.2012 11:24

"Taitaa toi kirjoittaminen ja lukeminen olla Hakalaisten ongelma kun eivät löydä laskusta edes eräpäivää.

"

Tervetuloa mukaan rahoittamaan jos asia sinua niin vaivaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 08:52

Taitaa toi kirjoittaminen ja lukeminen olla Hakalaisten ongelma kun eivät löydä laskusta edes eräpäivää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 19:15

"Päälauseilta puuttui yhteinen lauseen osa, eikä pelkkä rinnastuskonjuktio ei ole peruste pilkuttomuuteen. Niele tappiosi hakalainen.

"

Ok, voitit. Ja en ole hakalainen vaan kendojanari Ahmoista. Ymmärtänet siis jo miksi en osaa oikeinkirjoitusta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 13:52

Erinomaista mainosta Valkeakoskelle. Menkää työttömät Saharan lumihankeen seisomaan ja hurraamaan kun rahat ovat loppu. Hakassa nämä hommat osataan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 13:28

"Yleensä kyllä, mutta tehokeinona voidaan käyttää ja- sanaa."

Päälauseilta puuttui yhteinen lauseen osa, eikä pelkkä rinnastuskonjuktio ei ole peruste pilkuttomuuteen. Niele tappiosi hakalainen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 13:24

--> 13.2.2012 12:50

Loistava trolli! :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 12:53

Rahat on loppu, ruoka on loppu, vaipat ovat likaisia ja hoitajia en saa mistään. Antakaa minullekin tukea?

t. Persu

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 12:50

Miksei Haka-verirahoja anneta työttömille lapsiperheille. He saisivat sillä ruokaa ja vaatteita? Eikö kukaan ajattele lapsia?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 12:49

"Yleensä rinnasteiset päälauseet erotetaan toisistaan pilkulla.

"

Yleensä kyllä, mutta tehokeinona voidaan käyttää ja- sanaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 11:46

Hyvä Mansikkapitäjä,tällaisella asenteella luodaankin oikein hyvää viihtyvyyttä ja yhteishenkeä rapistuvaan kylään.Sairaat ja vanhukset kyykkyyn ja potkitaan palloa ,kun ei muusta ymmärretä.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Akaan maraton kohti Tarttilaa

    URHEILU 17.5. 15:41 00

  2. Niklas Ajo päivitetyllä tehdaspyörällä Le Mansiin

    URHEILU 17.5. 15:40 00

  3. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 52

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 40

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 123

  6. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  7. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 50

  8. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 74

  9. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 92

  10. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 80

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  3. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  4. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 92

  5. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6152

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 2011

  7. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 123

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7624

  9. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5737

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6152

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5737

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 598

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 690

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 338

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 551

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1206

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2056

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7810

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7624

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7316

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7338

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 5 2 421

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 9 2 299

  3. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 4 0 291

  4. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 12 3 287

  5. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 4 0 282

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 5 0 140

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 7 4 115

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 61 52 63

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 21 1 54

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 10 3 35

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot