Urheilu

Päivitetty 11.2.2012 15:32, julkaistu 11.2.2012 15:31

Niklas Ajo ajaa kärjen vauhtia Moto3-luokassa

Kuva: Friedrich Weisse
Lähetä palautetta toimittajalle

Niklas Ajo on oppinut nopeasti MotoGP-sarjan uuden Moto3-luokan tavoille. KTM:n tehdaspyörällä kilpaileva 17-vuotias Ajo liikkui lupaavasti kärjen välittömässä tuntumassa Valencian radalla Espanjassa päättyneellä kauden ensimmäisellä virallisella testijaksolla.

Ajo ylsi 6. sijalle 3:n testipäivän yhdistetyllä tuloslistalla. Ero kärkeen oli 5 ja kakkossijaan 3 kymmenystä.

– Ei tässä ole silti vielä varaa tuuletella, sillä olemme vasta siksi alussa. Tärkeintä on tehdä työt jatkossakin hyvin. Eipä silti, olenhan minä tyytyväinen siihen, miten nämä testit sujuivat. Kokonaisuus oli hyvä, eikä pyörän ja sen tekniikan kanssa ilmennyt suurempia ongelmia. Pyörä istuu hyvin käteen, kertoi Ajo.

Terrell Thienin johtaman saksalaistiimi TT Motion Events Racingin riveissä toiseen täysipainoiseen MM-kauteensa lähtevä Ajo viimeisteli perjantaina ajan 1.41,4, eli täsmälleen samat lukemat, jotka riittivät torstaina 2. sijaan. Valkeakoskelainen oli avauspäivänä 4:s ajalla 1.42,7.

Ajon päätöspäivä ei tosin sujunut Valenciassa aivan suunnitelmien mukaan. Urakka jäi 32 kierroksen mittaiseksi kaatumisen vuoksi.

– Ei mitään, unohdetaan se ja suunnataan katseet luottavaisesti eteenpäin.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)12.2.2012 12:10

Jos ei muuta elämässä merkityksellisempää keksi tuo nuorimies niin voi voi. Rahojen tuhlausta ja turhaa saastuttamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 09:35

NIKLAS ajoi kyllä tosi hyvin testiajoissa
lupaa hyvää tulevaa kautta ja myös on hyvä tuleva kausi Ajomotorsportilla onneksi jo kausi alkaa vähän ajan päästä huuhtikuussa
ja myös tietysti MIKA KALLIOn ajojen seurailua eli siis kaikkien Suomalaisten edes ottamisien katsomista
lähettäjä SIRPA

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 22:35

Verorahojen haaskausta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 16:38

Hyvä Niklas :)

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 52

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 40

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 123

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 50

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 74

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 92

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 80

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  3. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  4. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 92

  5. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6152

  6. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 2011

  7. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 123

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7624

  9. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5737

  10. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6152

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5737

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 598

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 690

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 338

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 551

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86233

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75226

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75826

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43236

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1206

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2056

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7810

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7624

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7316

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7338

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 5 2 421

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 9 2 299

  3. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 4 0 291

  4. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 12 3 287

  5. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 4 0 282

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 5 0 140

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 7 4 115

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 61 52 63

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 21 1 54

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 10 3 35

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot